Kuntouttava työtoiminta

Jos olet palaamassa työelämään, aloittelemassa uraasi tai kuntoutumassa sairaudesta tai vaikeista ajoista, kuntouttava työtoiminta voi olla ratkaisu työn syrjään kiinni pääsemiseen.  

Kuntouttava työtoiminta on suunnattu henkilöille, joiden työttömyys on pitkittynyt ja jotka eivät pysty osallistumaan TE-palveluiden tarjoamiin palveluihin. 

Kuntouttava työtoiminta on kunnan järjestämää toimintaa, jonka avulla voit päästä helpommin takaisin kiinni työelämään. Sen avulla voit löytää vahvuuksiasi ja saada rytmiä arkeesi.  

Kuntouttava työtoiminta voi olla esimerkiksi kunnan, yhdistyksen tai säätiön järjestämä työpaja tai seurakunnan toimintaa – kuitenkin aina jotain, joka parantaa mahdollisuuksia työhön tai kouluttautumiseen ja antaa eväitä elämänhallintaan.   

Määrä ja toiminta mitoitetaan sinun tarpeidesi mukaan. Jakso kestää vähintään kolme (3) kuukautta, kertoja on viikossa 1-4. Kuntouttavan työtoiminnan ajalta sinulle maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta (9 € / työpäivä, vuonna 2019), joskus voit saada myös matkakorvausta.   

Jotta pääset mukaan kuntouttavaan työtoimintaan, tarvitset aktivointisuunnitelman. Tee suunnitelma yhdessä TE-toimistojen ja kunnan sosiaalitoimen kanssa. Jos haluat kuntouttavaan työtoimintaa, on siis hyvä aloittaa olemalla yhteydessä omaan TE-toimistoosi.  

Palvelut

Aiheesta muualla

Päivitetty: 5.9.2019