Dramaturgi

Ammatit Julkaistu

Dramaturgin on käsikirjoittaja, jonka tehtävä on muokata olemassaolevia näytelmiä sekä kirjoittaa uusia käsikirjoituksia esitettäväksi teatterissa tai televisiossa. Työtä tehdään yhdessä ohjaajan ja tuottajan kanssa. Dramaturgilta edellytetään kirjallista lahjakkuutta, teatterin kerrontakeinojen tuntemusta sekä ryhmätyötaitoja.

Teattereissa, radiossa, televisiossa, alan oppilaitoksissa ja järjestöissä sekä freelancerina.

Selaa avoimia työpaikkoja: Dramaturgi

Dramaturgien työnkuvat ja tehtävien vaatimukset poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Yleensä dramaturgeilta odotetaan kirjallista lahjakkuutta, kykyä hahmottaa draamallisia rakenteita ja näytelmäkäsikirjoituksia sekä perehtyneisyyttä näytelmäkirjallisuuden historiaan.

On tärkeää tuntea teatterin ei-kielellisiä kerrontakeinoja kuten valoa, ääntä, liikettä, tilan käytön mahdollisuuksia ja näyttelijäntyötä. Teatteritaide on ryhmätyötä, joten dramaturgin tulee osata toimia ryhmässä. Työssä tarvitaan joustavuutta sekä myös kykyä työskennellä itsenäisesti.

Vakituisten työpaikkojen vähäinen määrä vaatii kykä sietää epävarmuutta.

Alempi korkeakoulututkinto on teatteritaiteen kandidaatti, ylempi teatteritaiteen maisteri.

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

3519 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat