Elintarviketuotannon työnjohtaja

Ammatit Julkaistu

Tuotannon työnjohtaja vastaa elintarviketeollisuuden tuotantolaitoksessa oman osastonsa toiminnasta. Työtehtäviin kuuluvat työnjohtotehtävien lisäksi sekä seurantaa ja raportointia. Ammatissa tarvitaan elintarviketeollisuuden tuntemusta, vastuullisuutta ja yhteistyötaitoja.

Elintarviketeollisuuden tuotantolaitokset.

Selaa avoimia työpaikkoja: Elintarviketuotannon työnjohtaja

Tuotannon esihenkilöltä edellytetään hyvää elintarvikealan tuntemusta, omaaloitteisuutta sekä harkinta- ja päätöksentekokykyä. Ammatissa tarvitaan vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Esihenkilöltä odotetaan vastuullisuutta ja työyhteisön hyvinvoinnista huolehtimista. 

Kielitaidon merkitys on kasvanut, ja siitä on etua kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa kommunikoinnissa. Työ on tulosvastuullista, joten työnjohtajalta edellytetään paineensietokykyä. 

Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa tutkinnon insinööri (AMK) bio- ja elintarviketekniikkaan suuntautuen. Yliopistossa voi opiskella elintarviketieteitä ja suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon elintarviketieteiden maisteri. 

Toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa voi suorittaa tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon (työnjohtaja).

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Hygieniapassi vaaditaan, mikäli käsitellään helposti pilaantuvia pakkaamattomia elintarvikkeita. 

Hygieniapassi (ruokavirasto.fi)

Mediaanipalkka

3821 €/kk

Yksityinen sektori

3820 €/kk

Julkinen sektori

3857 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Hyödyllisiä linkkejä

Ammattialat