Hortonomi

Ammatit Julkaistu

Hortonomi on puutarhatalouden ammattilainen, joka on erikoistunut kasvien kasvatukseen, hoitoon ja viljelyyn. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi puutarhojen, kasvihuoneiden, viljelysalueiden ja muiden viheralueiden hoito ja ylläpito. Ammatissa tarvitaan kasvien tuntemusta, viljelymenetelmien hallintaa, viheralueiden suunnittelun, rakentamisen ja hoitamisen osaamista sekä työnjohtotaitoja.

Puutarha-alan yritykset, kuten taimitarhat, viher- ja puutarha-alan kaupat, viherrakentamiseen ja maisemasuunnitteluen erikoistuneet yritykset. Kunnat, seurakunnat, järjestöt, kiinteistöhuoltoyritykset, oppilaitokset sekä yrittäjänä.

Selaa avoimia työpaikkoja: Hortonomi

Ammatissa tarvittava osaaminen voi olla painottunut joko puutarhatalouteen tai rakennetun ympäristön suunnitteluun. Puutarhatuotannossa on hallittava koristekasvien, vihannesten, marjojen, hedelmien tai sienten viljely sekä hoito, sadonkorjuu, käsittely ja varastointi. Hortonomin on tunnettava puutarhakasvien viljelyn menetelmät ja työvälineet. Työssä on tunnettava myös kasvien jalostusta, tuotekehitystä, markkinointia ja myyntiä. Työ edellyttää kasvien ja biologian tuntemusta, sekä alalla käytettävän tekniikan hallintaa ja kaupallista osaamista.

Ammatillinen osaaminen voi olla painottunut myös maisemasuunnitteluun tai viherrakentamiseen, jolloin on hallittava viheralueiden suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito. Ammatti vaatii kasvillisuuden, maaperän ja ilmaston tuntemusta sekä ympäristön rakenteiden, tuotteiden ja materiaalien tuntemusta.

Maisemasuunnittelu edellyttää luovuutta ja esteettistä silmää sekä asukkaiden ja asiakkaiden tarpeiden huomioon ottamista. Viheralueiden suunnittelu ja rakentaminen edellyttää rakentamista ja ylläpitoa koskevan lainsäädännön, määräysten, rakennustapaohjeiden ja laatuvaatimusten tuntemusta.

Tehtävistä riippuen työssä tarvitaan suunnittelun, koordinoinnin ja työnjohdon osaamista. Ammatissa tarvitaan kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä ryhmätyöhön. Yrittäjinä toimivat tarvitsevat myös liiketalouden osaamista, kuten kustannuslaskennan, budjetoinnin, kirjanpidon, verotuksen ja markkinoinnin tuntemusta.

Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinnon hortonomi (AMK). Opinnoissa voi suuntautua puutarhatalouteen tai rakennettuun ympäristöön.

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

2435 €/kk

Yksityinen sektori

2508 €/kk

Julkinen sektori

2353 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat

Haastattelut