Jälkikäsittelijä

Ammatit Julkaistu

Jälkikäsittelijöitä työskentelee kirjapainoissa ja painotaloissa painamisen jälkeisissä työvaiheissa, joissa tuote jalostetaan valmiiksi painotuotteeksi. Ammatissa on hallittava jälkikäsittelyn työmenetelmät sekä tunnettava painotuotteen valmistusprosessi. Tehtävien hoito edellyttää mm. huolellisuutta, vastuuntuntoa ja yhteistyötaitoja.

Jälkikäsittelijän on hallittava painotuotteen teollisen jälkikäsittelyn työvaiheet, työmenetelmät ja prosessit sekä käytettävät materiaalit. Lisäksi hänen on tunnettava erilaiset painotuotteet. Nykyään alan ammattilaisen on oltava moniosaaja, jonka on tarvittaessa kyettävä siirtymään tehtävistä toiseen. Siksi on tunnettava myös painotuotteen valmistuksen muut työvaiheet ja työmenetelmät.

Graafisen teollisuuden tuotantotehtävissä tarvitaan myös laatu- ja kustannustietoisuutta. Jälkikäsittelyssä tarvitaan huolellisuutta, tarkkuutta ja vastuuntuntoa. Sitomotyö vaatii myös kätevyyttä ja näppäryyttä. Yhteistyö- ja asiakaspalvelutaidot ovat niin ikään tarpeen. Jatkokouluttautuminen ja kyky oppia uutta ovat tarpeen, koska työmenetelmät ja laitteet kehittyvät edelleen.

Jälkikäsittelyn haittatekijöinä voidaan pitää melua ja pölyä. Prosessin luonteesta johtuen niiden täydellinen poistaminen on vaikeaa, vaikkakin haitat tekniikan kehittymisen myötä vähenevät. Tuotantonopeuden kiihtyminen automaation myötä lisää tarkkaavaisuusvaatimuksia. Kyky työskennellä kovankin paineen alla on tarpeen.

Jälkikäsittely on painotuotteen valmistuksen viimeinen työvaihe, minkä vuoksi sinne kasaantuvat mahdolliset myöhästymiset tuotannon aikaisemmissa vaiheissa. Painotuotteet on saatava jakeluun aikataulujen mukaan, mikä voi tuottaa kiirettä ja ruuhkahuippuja.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon, painoviestinnän osaamisala. Tutkintonimike on mediapalvelujen toteuttaja. 

Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös media-alan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto.  

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

2741 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat