Lihavalmistetyöntekijä

Ammatit Julkaistu

Lihavalmistetyöntekijöitä työskentelee monenlaisissa tehtävissä eri tehtävänimikkeillä lihanjalostuksen eri tuotantopaikoissa. Työpaikkana voi olla esimerkiksi teurastamo tai makkaratehdas. Lihavalmistetyöntekijät voivat olla erikoistuneita johonkin osatehtävään tai sitten he ovat monitaitoisia ja voivat vaihtaa työvaiheesta toiseen. Työssä tarvitaan ammattitaitoa ja huolellisuutta, sillä työpanoksen laatu vaikuttaa koko tuotannon laatuun.

Elintarviketeollisuuden tuotantolaitokset, lihavalmiste- ja makkaratehtaat.

Selaa avoimia työpaikkoja: Lihavalmistetyöntekijä

Lihatuotteiden valmistuksen tehtävät vaativat ammattitaitoa ja huolellisuutta. Erityisesti sekoittajan ja savustajan tai keittäjän tehtävät ovat varsin vastuullisia ja vaativat hyvää ammattitaitoa, sillä näissä tehtävissä työpanoksen laatu ratkaisee koko tuotannon laadun. Työntekijän on ymmärrettävä sekä hygienian merkitys elintarviketuotannossa. Oma-aloitteisuuden lisäksi ammatissa tarvitaan myös yhteistyötaitoja.

Työssä tarvitaan laitteiden hallintaa ja tuntemusta. Tarkkuutta tarvitaan koneiden valvonnassa ja liukuhihnatyöskentelyssä, esimerkiksi viipalointi- ja hinnoittelutehtävissä.

Työ on seisomatyötä, jota tehdään joko paikallaan tai liikkuen. Työtä tehdään osittain myös kumarassa asennossa, joten se edellyttää hyvää terveyttä ja yleiskuntoa. Työn rasitukset ilmenevät yleisimmin jännetuppitulehduksina sekä niska- ja hartiaseudun sairauksina. Koneet aiheuttavat runsaasti melua.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa elintarvikealan perustutkinnon liha-alaan suuntautuen. Tutkintonimike on lihatuotteiden valmistaja. Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella. Ammattitaidon kartuttua voidaan suorittaa myös elintarviketeollisuuden ammattitutkinto. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Lihavalmistetyöntekijältä edellytetään hygieniaosaamistodistusta.

Hygieniapassi (ruokavirasto.fi)

Mediaanipalkka

2937 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat