Matkailujohtaja

Ammatit Julkaistu

Matkailujohtaja suunnittelee, koordinoi ja johtaa matkailutoimintaa kaupunkien ja kuntien matkailutoimistoissa sekä alueellisissa ja valtakunnallisissa matkailuorganisaatioissa. Työ edellyttää laajan matkailualan tuntemuksen lisäksi markkinointiosaamista, yhteistyötaitoja ja johtamistaitoja.

Kaupunkien ja kuntien matkailupalvelut, alueelliset ja valtakunnalliset matkailuorganisaatiot sekä matkailuyritykset ja matkailujärjestöt.

Selaa avoimia työpaikkoja: Matkailujohtaja

Matkailujohtajalta edellytetään laajaa matkailualan asiantuntemusta, ja hänellä onkin yleensä pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista matkailualan tehtävistä. Ammatissa on tunnettava hyvin oman alueen matkailupalvelut sekä niiden kehitysmahdollisuudet. Matkailutoiminnan johtaminen edellyttää hyviä johtamis- ja neuvottelutaitoja sekä markkinointi- ja myyntitaitoja, sillä toimenkuvaan kuuluu usein edunvalvontaa ja yhteiskunnalisten suhteiden hoitamista.

Hyvät vuorovaikutustaidot ja esiintymistaito ovat edellytyksiä ammatissa menestymiselle. Työssä on tultava toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kyettävä työskentelemään heidän kanssaan. Aloitteellisuus, luovuus ja joustavuus ovat tarvittavia ominaisuuksia. Työssä tarvitaan myös ongelmanratkaisutaitoja sekä kykyä omaksua ja organisoida suuria kokonaisuuksia. Hyvä paineensietokyky on tarpeen.

Matkailujohtaja tarvitsee myös henkilötöjohtamisen ja taloudenhoidon osaamista. Verkostomainen työskentelytapa on matkailujohtajan työn edellytys, sillä matkailu rakentuu monella tapaa yhteistyön ja erilaisten kumppanuuksien varaan. Lisäksi matkailujohtajan tulee ymmärtää asiakkaiden tarpeita ja vaatimuksia sekä seurattava alan kansallista ja kansainvälistä kehitystä. Myös kielitaitoa tarvitaaan.

Yliopistossa voi opiskella matkailututkimusta. Ylempi korkeakoulututkinto on yhteiskuntatieteiden maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Useat yliopistot muodostavat yhdessä matkailualan verkostoyliopiston. Matkailualan verkostoyliopisto järjestää matkailualan monitieteistä perus- ja jatkokoulutusta sekä edistää matkailualan tutkimusta.

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella matkailu- ja palveluliiketoimintaa ja suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon restonomi (AMK).

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

3555 €/kk

Yksityinen sektori

3609 €/kk

Julkinen sektori

2995 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto