Pankinjohtaja

Ammatit Julkaistu

Pankinjohtaja vastaa yksittäisen pankkikonttorin toiminnasta johtaen ja suunnitellen konttorin toimintaa. Pankinjohtajan työssä tarvitaan pankkitoiminnan tuntemista, johtamistaitoja, analyyttisyyttä, tulossuuntautuneisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Pankinjohtajan on kyettävä tekemään itsenäisiä päätöksiä.

Pankinjohtajan työ edellyttää pankkitoiminnan tuntemista. Työssä tarvitaan organisointi- ja johtamistaitoja sekä analyyttisyyttä ja tulossuuntautuneisuutta. Vaativissa johto- ja suunnittelutehtävissä on kyettävä itsenäiseen työskentelyyn sekä hallittava suuria asiakokonaisuuksia.

Pankinjohtajan on kyettävä tekemään itsenäisiä päätöksiä. Asiakassuhteiden luomisessa tarvitaan vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Esiintymistaidosta on etua. Sujuva suullinen ja kirjallinen esitystaito ovat tarpeen raporttien, sopimusten ja selontekojen laatimisessa.

Valuutta- ja yleensä ulkomaanasioiden hoitaminen edellyttää hyvää kielitaitoa. Vastuu ja riskit suurista taloudellisista päätöksistä edellyttävät hyvää stressinsietokykyä. Pankinjohtajan on seurattava oman alansa kehitystä.

Yliopistoissa voi opiskella kauppatieteitä. Ylempi korkeakoulututkinto on kauppatieteiden maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on kauppatieteiden kandidaatti. Oikeustieteitä opiskellen voi suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon oikeustieteen maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on oikeusnotaari.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK).

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

8814 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto