Puutarhuri

Ammatit Julkaistu

Puutarhuri on puutarha- ja viheralan ammattilainen, joka vastaa itsenäisesti puutarhoissa ja viljelmillä käytännön töistä. Puisto- ja vihertöissä hän tekee erityistä asiantuntemusta vaativia töitä. Yleensä puutarhuri toimii myös työnjohtajana. Työpaikkana voi olla esimerkiksi puutarhayritys, viherrakennusliike, kaupungin vihertoimi tai kauppapuutarha. Kasvituntemuksen lisäksi työskentely ulkona erilaisissa sääoloissa ja joskus kuumissa kasvihuoneissa vaatii hyvää sopeutumiskykyä ja terveyttä.

Kaupunkien ja seurakuntien vihertoimet. Puutarha-alan yritykset. Viherrakennusliikkeet. Taimistot. Golfyhtiöt. Kauppapuutarhat. Kukkakaupat. Puutarhaliikkeet. Kiinteistöhuoltoyhtiöt. Itsenäisinä yrittäjinä.

Selaa avoimia työpaikkoja: Puutarhuri

Puutarhurilla tulee olla laaja-alainen näkemys ympäristöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Hänellä on oltava hyvä kasvituntemus ja kiinnostus kasveihin. Vihertöissä puutarhurin tulee tuntea erilaiset materiaalit (mm. puu, kivi, metalli) sekä niiden käyttömahdollisuudet.

Työskentely ulkona erilaisissa sääoloissa ja joskus kuumissa kasvihuoneissa vaatii hyvää sopeutumiskykyä ja terveyttä. Työskentely vaatii myös pitkäjännitteisyyttä. Työnjohtotehtävät edellyttävät suunnittelu- ja organisointitaitoja sekä hyviä vuorovaikutus- ja esimiestaitoja. Useissa työtehtävissä tarvitaan erilaisten työkoneiden ja teknisten laitteiden hallintaa.

Yrittäjänä toimivalta puutarhurilta edellytetään markkinointitaitoja.

Allergiat voivat vaikeuttaa kasvien parissa työskentelyä.

Toisen asteen oppilaitoksissa voi suorittaa puutarha-alan perustutkinnon, puutarhuri. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella. 

Ammattitaidon kartuttua voi suorittaa myös puutarha-alan ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon. 

Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinnon, hortonomi (AMK). 

Esimerkiksi kaupunginpuutarhurin ja seurakunnan puistopäällikön tehtävään edellytetään yhtenä pätevyysvaatimuksena hortonomin (AMK) tutkintoa. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Kunnalla kuukausipalkkaus perustuu työn vaativuuteen ja osaamiseen. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. Alalla noudatetaan Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) sekä Teknisten sopimusta (TS).

Kunnallisissa tuntipalkkaisissa töissä noudatetaan Kunnallista Tuntipalkkaisten työehtosopimusta (TTES). Perustuntipalkka määräytyy ammattinimikkeittäin työn vaativuuden ja työolosuhteiden mukaan.

Viheralalla noudatetaan yksityissektorilla Viheralan työehtosopimusta. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta.

Yrittäjinä toimivien kukkakauppiaan, puutarhakauppiaan ja puutarhaviljelijän ansiot määräytyvät liiketoiminnan kannattavuuden mukaan.

Ammattialat

Haastattelut