Taidegraafikko

Ammatit Julkaistu

Taidegraafikot ovat kuvataiteilijoita, jotka valmistavat vedostamalla kuvia omien taiteellisten näkemystensä pohjalta. Työssä tarvitaan taiteellista lahjakkuutta, ilmaisunhalua ja pitkäjännitteisyyttä. Taidegraafikot työskentelevät vapaina taiteilijoina, useimmilla on jokin toinen työ toimeentulon tukena, esimerkiksi opetustyö.

Taidegraafikot työskentelevät vapaina taiteilijoina. Monilla taidegraafikoilla on jokin toinen työ toimeentulonsa tukena, esimerkiksi opetustyö.

Selaa avoimia työpaikkoja: Taidegraafikko

Ammatti edellyttää taiteellista lahjakkuutta ja ilmaisunhalua. Kuviin vaaditaan myös omaperäisiä ideoita ja toteutusta. Taidegrafiikka vaatii tekijältään pitkäjännitteisyyttä, sillä kuvan tekemisen prosessi on hidas monine vaativine vaiheineen.

Grafiikka vaatii myös ahkeruutta ja omistautumista, sillä tekniikan ylläpito ja kehittäminen eivät salli taukoja. Laitteet ovat kalliita, ja sopivan työtilan löytäminen voi olla vaikeaa. Varsinkin nuorilla tekijöillä on yhteisiä työhuoneita, joihin hankitaan yhdessä laitteet ja jaetaan kustannukset.

Allergioihin taipuvaiselle työssä käytettävät kemikaalit voivat olla haitallisia. Työtilassa tulisikin olla hyvä ilmastointi. Nykyisin taidegrafiikan teossa ollaan siirtymässä vähemmän haitallisiin menetelmiin, ja jo taidekoulutuksessa työterveys ja -turvallisuus otetaan huomioon.

Taidegrafiikassa ei juuri ole itseoppineita, koska se on teknisesti niin vaativa taiteenlaji, että tekniikoita on melkein pakko opiskella opettajan johdolla. 

Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa voi opiskella taidegrafiikkaa. Alempi korkeakoulututkinto on kuvataiteen kandidaatti, ylempi kuvataiteen maisteri. 

Kuvataiteen opetusta järjestetään myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, jossa voi valmistua taiteen kandidaatiksi tai maisteriksi. 

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa tutkinnon kuvataiteilija (AMK). 

Myös kansanopistoista ja taidekouluista löytyy kuvataiteen linjoja. 

Nykyisin ammattiin tulevista nuorista kaikki ovat taidekouluja käyneitä. Aikaisempina vuosikymmeninä muutama saattoi olla hankkinut oppinsa grafiikan työhuoneilla kokeneempien taiteilijoiden apulaisina ja oppipoikina. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

3304 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat