Tilastopäällikkö

Ammatit Julkaistu

Tilastopäällikkö johtaa, suunnittelee ja kehittää tilastojen tuotantoa sekä toimii oman vastuualueen esimiehenä. Työpaikkoja on eri toimialojen yrityksissä, erityisesti finanssialalla, sekä esimerkiksi valtiolla ja järjestöissä. Ammatissa tarvitaan tilastotieteen osaamista, tutkimusmenetelmien hallintaa, esimiesosaamista ja yhteistyötaitoja.

Tilastokeskus. Järjestöt. Valtio. Tulli. Tutkimuslaitokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työterveyslaitos. Luonnonvarakeskus. Kunnat. Yliopistot. Yritykset.

Selaa avoimia työpaikkoja: Tilastopäällikkö

Tilastopäälliköltä edellytetään tilastotieteen asiantuntemusta, tilastojen tuotantoprosessin tuntemusta ja matematiikan hallintaa.

Työnantajan toimialasta riippuen on tunnettava tutkimuskohteena olevaa aihepiiriä, esimerkiksi kuntien taloutta, kansantaloutta tai sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palvelujärjestelmää.

Tilastotoiminnan organisointi edellyttää johtamistaitoja, suunnitteluosaamista ja koordinointitaitoja.

Tilastopäällikön on kyettävä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn. Ammatissa tarvitaan myös yhteistyö- ja ryhmätyötaitoja.

Tilastojen esittely ja raporttien laatiminen edellyttävät hyvää kirjallista viestintäosaamista. Työhön voi kuulua myös tiedotustilaisuuksia, jolloin esiintymistaidot ovat eduksi.

Kielitaito on työssä välttämättömyys, erityisesti englannin kielen hyvä hallinta.

Tietotekniikan käyttötaidot ovat tarpeen.

Oman alan tieteellisen kehityksen seuraaminen on ammatissa välttämätöntä.

Yliopistoissa voi opiskella tilastotiedettä. Ylempi korkeakoulututkinto on filosofian maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on luonnontieteen kandidaatti.

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

4486 €/kk

Yksityinen sektori

4566 €/kk

Julkinen sektori

4153 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto