Liikuntapaikkahoitaja

Haastattelut Julkaistu

"Liikuntapaikkojen hoito on todennäköisesti kuntien tehtävä myös tulevaisuudessa, joten uusia osaajia tarvitaan. Liikuntapaikkahoitajat ovat ainakin meillä hyvin sitoutuneita työhönsä, ja vaihtuvuus henkilöstössä on vähäistä. Ehkä se kertoo siitä, että henkilöstö viihtyy näissä tehtävissä."

Liikuntapaikkahoitaja Heikki Martikainen
  • Heikki Martikainen 
  • Liikuntapaikkahoitajana Pieksämäen kaupungilla. 
  • Suorittanut liikuntapaikkahoitajan ammattitutkinnon Itä-Suomen liikuntaopistossa. 
  • Työkokemusta alalta kaksi vuotta.  

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.  

Toimin liikuntapaikkahoitajana Pieksämäen kaupungilla. Tehtäviini kuuluvat kaupungin liikuntapaikkojen kunnossapito, työssä tarvittavien koneiden ja laitteiden huoltaminen, pienet korjaustyöt sekä ympäristön siisteydestä huolehtiminen. 

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin? 

Olen valmistunut 90-luvulla suurtalouskokiksi, mutta en ole tehnyt päivääkään kokin töitä. Sen sijaan olen ollut elämäni varrella lukuisissa muissa työtehtävissä, kuten vahtimestarina, lähettinä, kiinteistöhuoltomiehenä sekä hoitoalalla. Hoitoalalla työskentelyn jälkeen pääsin kuntouttavan työtoiminnan ryhmänohjaajaksi kaupungille, jonka kautta minulle tarjoutui mahdollisuus siirtyä liikuntapaikkahoitajan tehtävään. 

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi. 

Työpäivä alkaa työntekijöiden yhteisessä huoltotilassa, jossa tapaan työkaverit. Työpäivän sisältöön vaikuttaa vuodenaika. Talvella lähdemme kelin salliessa tekemään latuja heti aamusta, ja koko latureitistön ajamisessa menee 5–6 tuntia. Lisäksi liikuntapaikkahoitajan pitää osata huoltaa luistelukenttiä ulkona ja jäähallilla, sillä toisinaan joutuu sijaistamaan henkilöitä, joiden vastuulla jäiden kunnossapito on.  

Keväällä liikuntapaikkahoitaja lannoittaa ja ilmaa jalkapallokentät. Kesällä leikataan jalkapallokenttien nurmikkoa ja tehdään niiden rajat. Liikuntapaikkahoitaja hoitaa myös tekonurmi-, tennis- ja pesäpallokenttiä sekä tekee boccia-peliin vaadittavan ruudukon. Syksyisin liikuntapaikkahoitaja valmistelee latuverkostoa talvea varten esimerkiksi raivaamalla vesakoita. Työpäivään kuuluu myös ympäristön siistimistä, roskakorien tyhjentämistä ja pieniä korjaustöitä. 

Millaisessa työympäristössä tai työaikoina työskentelet?  

Pääosin ollaan ulkona säiden armoilla ja usein ajetaan jollain moottoriajoneuvolla. Omasta turvallisuudesta pitää osata huolehtia sään, vuodenajan ja työtehtävän vaatimalla tavalla.  

Työaika riippuu liikuntapaikkahoitajan vastuista. Minulla se on yleensä normaali virka-aika, mutta talvisin latuja ajetaan kelin mukaan. 

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?  

Yleensä tätä työtä varten vaaditaan liikuntapaikkahoitajan ammattitutkinto, jonka voi suorittaa myös oppisopimuksella, kuten itse olen tehnyt. Koska tehtävään kuuluu paljon ulkotyötä, on ulkona viihtyminen välttämättömyys. Liikuntapaikkahoitajalla on hyvä olla vähintään BE-ajokortti. Jos osaa rakentaa ja tehdä pieniä korjauksia, siitä on etua, mutta se ei ole välttämätöntä. 

Mikä on parasta ammatissasi?  

Pidän siitä, että saan olla paljon ulkona ja nähdä vuodenaikojen vaihtelut. Minulla on myös mukavat työkaverit. 

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?  

Sateiset kesät vaikeuttavat esimerkiksi jalkapallokentän kunnossapitoa, ja toisinaan talven pimeys tuntuu raskaalta. Lisäksi työ on melko yksinäistä. 

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee liikuntapaikkahoitajan ammattia?  

Liikuntapaikkahoitajat työllistyvät pääosin kunnille ja kaupungeille, joten palkat eivät ole kovin suuria. Työ on kuitenkin monipuolista ja on mukavaa, että näkee oman työnsä tuloksen päivittäin. Olemme ikään kuin hiljaisia puurtajia taustalla, eikä tekemäämme työtä välttämättä aina huomata, mutta se näkyy, jos työ jää tekemättä. 

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?   

Liikuntapaikkojen hoito on todennäköisesti kuntien tehtävä myös tulevaisuudessa, joten uusia osaajia tarvitaan. Liikuntapaikkahoitajat ovat ainakin meillä hyvin sitoutuneita työhönsä, ja vaihtuvuus henkilöstössä on vähäistä. Ehkä se kertoo siitä, että henkilöstö viihtyy näissä tehtävissä. 

Jaa artikkeli