Vakuutusedustaja

Haastattelut Julkaistu

"Jos vakuutusala kiinnostaa, oman taustan tai tutkinnon sopivuutta ei kannata jäädä liiaksi pohtimaan, sillä tähän työhön päädytään hyvin erilaisista lähtökohdista. Vakuutusedustajien joukko on moninaistunut paljon vuosien varrella."

Vakuutusedustaja Katja Kurkinen
  • Katja Kurkinen
  • Vakuutusedustajana Pohjola Vakuutus Oy:ssä.
  • Valmistunut restonomiksi Rovaniemen ammattikorkeakoulusta sekä suorittanut restonomin YAMK-tutkinnon digiajan palvelujohtamisessa.
  • Työkokemusta alalta 16 vuotta.

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.  

Toimin Pohjola Vakuutuksen vakuutusedustajana eli myyn vakuutuksia yritys- ja yksityisasiakkaille. Poikkean siinä mielessä perinteisestä vakuutusedustajasta, että sosiaalinen media on hyvin suuri osa työtäni ja asiakashankintaani. 

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin? 

Opiskelin restonomiksi, minkä jälkeen työskentelin baarissa ja hotellin vastaanotossa. Molempiin töihin kuului yövuoroja, joista en erityisemmin pitänyt. Yhdessä yövuorossa minulla oli aikaa katsella avoimia työpaikkoja, ja huomasin, että Osuuspankki hakee asiakasneuvojaa. Hain paikkaa, ja pääsin haastattelukierroksella kahden parhaan joukkoon, mutta en tullut valituksi. Onnekseni haastattelijat soittivat vielä perään, ja tarjosivat minulle mahdollisuutta kokeilla vakuutusedustajan työtä, koska arvelivat minun pärjäävän myös tässä työssä. 

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi. 

Käytän työpäivän ensimmäiset hetket sähköpostin lukemiseen ja viesteihin vastaamiseen. Asiakaskontaktit aloitan yleensä aamupäivällä kello 10 jälkeen eli soittelen tai laitan heille viestejä verkossa. Samalla saatan päivittää sosiaalista mediaa. Asiakastapaaminen alkaa usein haastattelulla, jossa käydään läpi asiakkaan elämäntilannetta, omaisuutta ja vakuutustarpeita. Sen jälkeen lasken asiakkaalle tarjouksen. Yleensä kaikki tapahtuu etänä, mutta joskus on sellaisia yritysasiakkaita, joiden vakuutusasiat edellyttävät paikan päällä käyntiä. Kun tarjous on laskettu, se käydään yhdessä läpi asiakkaan kanssa. Toisinaan tarjousten perään pitää myös soitella. 

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet? 

Työskentelen kotona ja toisinaan asiakkaan tiloissa. Työajat saan päättää itse, ja työaikaa ohjaa pikemminkin myyntitavoitteet kuin kellonajat. 

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan? 

On vaikea luonnehtia tyypillistä vakuutusedustajaa, mutta kaikilta vaaditaan itseohjautuvuutta. Tässä työssä pitää koko ajan muistuttaa itseään, että tulos on kiinni vain itsestä. Ei voi tuudittautua liian pitkäksi aikaa euforian tunteeseen, jos on onnistunut solmimaan yhden ison kaupan, sillä aina on ajateltava seuraavaa viikkoa ja kuukautta. Vapaus koituu monelle kompastuskiveksi, varsinkin jos tulee alalle tutusta ja turvallisesta palkkatyöstä. 

Oman työskentelytyylin löytäminen on tärkeää. Erilaisia asiakkaita miellyttävät erilaiset myyjät. Itse hyödynnän sosiaalista mediaa, mutta joku toinen edustaja ei koe sitä ollenkaan omakseen. Hän käy mieluummin paikan päällä yrityksissä ja erilaisissa tilaisuuksissa esittäytymässä sekä hyödyntää olemassa olevia kontaktejaan. 

Mikä on parasta ammatissasi? 

Parasta on se, että pystyn itse vaikuttamaan työn ja tulojen määrään sekä työaikoihin. 

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta? 

Provisiopalkkaan perustuva työ on stressaava silloin, kun itsellä on henkilökohtaisessa elämässä vaikeaa. Jos voimavarat ovat vähissä, on tulostavoitteiden saavuttaminen haastavaa. Vakuutusedustajalle ei myöskään makseta esimerkiksi loma- tai äitiyspäivärahoja. Tämä tarkoittaa sitä, että monista taloudelliseen turvaan liittyvistä asioista pitää huolehtia itse. 

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee vakuutusedustajan ammattia? 

Ensimmäinen vuosi vakuutusedustajana voi olla haastava, kun on paljon opeteltavaa, eikä vakituisia asiakassuhteita ole vielä muodostunut. Kannattaa antaa itselleen jonkin verran aikaa opettelemiseen ja oman työskentelytyylin löytämiseen. 

Jos vakuutusala kiinnostaa, oman taustan tai tutkinnon sopivuutta ei kannata jäädä liiaksi pohtimaan, sillä tähän työhön päädytään hyvin erilaisista lähtökohdista. Vakuutusedustajien joukko on moninaistunut paljon vuosien varrella. Naisten osuus alalla on kasvanut, eikä esimerkiksi maahanmuuttajataustainen vakuutusedustaja ole enää mikään poikkeus.  

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?  

Verkkoasioinnin rooli tulee kasvamaan, ja se muuttaa alaa. Se ei korvaa kaikkea kasvotusten tapahtuvaa kanssakäymistä, mutta korostaa vakuutusedustajan asiantuntijaroolia. Vakuutusedustajan tehtävä on katsoa kokonaisuutta ja huomata esimerkiksi vakuutusten päällekkäisyydestä johtuvat muutostarpeet. 

Kuva: Tuomas Mäkelä

Jaa artikkeli