Koillismaan työelämänäkymiä kevään kynnyksellä

Blogi

Alueen työpaikkatarjonta on ollut vilkasta huolimatta koronatilanteen vaikutuksista matkailuun. Kansainvälisten matkailijoiden puuttuminen kokonaan on leimallista tälle talvelle, mutta koronavarautumisen myötä me suomalaiset olemme löytäneet uusia kiinnostavia kohteita kotimaasta. Syksyllä eri luontokohteissa oli kävijöitä ennätysmäärät: luontopolut ja jokia ylittävät riippusillat olivat kovassa käytössä. Ilmiö näkyi selkeästi myös Kuusamossa Rukan ja Oulangan alueilla, Taivalkosken ja Pudasjärven reitistöillä ja luontokohteissa. Luen edellä mainitun alueen tässä Koillismaaksi.

Kotimaan matkailu näyttää pian koittavien koulujen talvilomien aikana myös suuntautuvan Koillismaan alueen talvimatkailukeskuksiin. Oletuksena yleisesti on, että hyvä lumitilanne Etelä-Suomessa houkuttaa jäämään kotikonnuille, mutta tilanne on päin vastainen. Hyvän lumitilanteen Etelä-Suomessa on havaittu lisäävän halukkuutta tulla talvimatkailukeskuksiin hiihtämään ja laskettelemaan hoidetuilla reiteillä, rinteissä ja off-ride -alueilla. Lisäksi on mukava päästä kokemaan huimat maastoerot reiteillä ja rinteissä. Vaihtelu virkistää tässäkin.

Koronapilven hopeareunuksia 

Kun ihminen lähtee liikkeelle, tarvitaan liikkumiseen kuuluvia varusteita, ruokailu- ja kuljetuspalveluita, kaupallisia palveluita sekä erilaista opastuspalveluita mm. moottori- ja koiravaljakkoajeluihin. Koronan positiivisiin vaikutuksiin on luettavissa myynnin volyymin lisääntyminen viime vuodesta lähtien edellä mainittujen tuotteiden ja palveluiden osalta Koillismaan alueella. Monipaikkaisen työn tekemisen mahdollisuus on näkynyt rakennuskaupan tuotteiden myynnin lisääntymisenä. Kesämökin tai muun asunnon pieniin remontteihin on hankittu rakennustarvikkeita. Jonkin verran se on näkynyt myös ”remonttireiskojen” kysynnässä alueella. Toisaalta tilanne mahdollistaa remonttireiskoille tilaisuuden myydä osaamistaan.

Monipaikkaisen työnteon mahdollisuudet

Koronan positiivisiin vaikutuksiin kuuluu myös etätyön ja monipaikkaisesti tehdyn työn nopea lisääntyminen. Monipaikkaisesti on alueelle siirtynyt huomattava määrä työntekijöitä ja yrittäjiä, joiden työnteon mahdollistavat toimivat verkkoyhteydet. Koillismaan alueella toimii useita yrityksiä, joilla on toimintaa eri puolilla maata. Myös näiden yritysten työntekijöitä on siirtynyt alueelle. Työskennellessään alueella he ovat pystyneet hyödyntämään oman organisaationsa toimitiloja ja muuta teknistä laitteistoa muuhun yhteydenpitoon. Etätyöskentelyn vuoksi myös vapaata työskentelytilaa toimipaikoista on löytynyt pidempäänkin työskentelyjaksoon.

Monipaikkaisen työn tekeminen näkyy myös pidempinä mökki- ja muina majoitusvarauksina. Kuusamon alueella on puhelinliittymäseurannan perusteella todettu joka aamu heräävän lähes 20 000 ihmistä, kun asukasmäärä on runsaat 15 000 henkilöä. Vuoden vaihteessa arvioitiin Kuusamossa olleen runsaat 25 000 henkilöä, joka on positiivinen merkki alueen vetovoimasta.

 

Jouni Korhonen

työllisyyspäällikkö

Naturpolis Oy