Lupauksemme vuodelle 2020

Blogi

Vuoden vaihtuessa emme Työmarkkinatorilla lähteneet ennustamaan kehityksen tulevaisuutta tinoja valamalla, mutta koostimme kuitenkin lupauksia alkavalle vuodelle.

Kättely

Vuosi 2020 on erityisen merkittävä Työmarkkinatorin kehitykselle, koska vuoden aikana sekä uudistamme että luomme täysin uusia käyttäjille näkyviä toiminnallisuuksia. Ensimmäisenä lupauksenamme onkin toteuttaa työnhakuprofiilille suuri muodonmuutos.

Nykyinen työnhakuprofiili on melko kankea käyttää, joten tuomme profiilin luontiin huomattavia helpotuksia alkuvuoden ja kevään aikana.

Lupaamme myös tehdä työpaikkailmoitusten etsimisestä ja selailusta nykyistä helpompaa ja kätevämpää, esimerkiksi lisäämällä tarkempia hakukriteereitä.

Uusi vuosi tuo tullessaan myös vahvempaa tekoälyn ja bottien hyödyntämistä – lupaamme, että vuoden aikana pääset antamaan palautetta botin kautta ja tekoäly tulee helpottamaan työnhakuprofiilisi luontia.

Lupauksiimme kuuluu myös käyttäjien entistä vahvempi kuuntelu sekä käyttäjien osallistaminen myös sisältöihin.

Tulemme heti alkuvuodesta mahdollistamaan käyttäjien omat ura- ja ammattitarinat. Jaa omasi vaikka heti tammikuussa!

Yhteistyökumppaniverkoston muodostuminen on tullut mahdolliseksi jo vuoden 2019 loppupuolella, mutta kumppaniverkoston rakentuminen ja erityisesti yhteistyökumppaneiden tuomien palveluiden näkyminen Työmarkkinatorilla tulee vahvistumaan 2020 aikana. Lupaamme siis laajempaa näkyvyyttä Työmarkkinatorilta löytyville palveluille, olivatpa ne sitten yksityisten toimijoiden tuomia tai julkisen sektorin tarjoamia.

Tulemme myös viestimään aiempaa vahvemmin siitä, kuinka kehitystyömme etenee ja missä vaiheessa lupauksemme muuttuvat käyttäjien kokeiltavaksi.

Lue lisää