Yhteistyöryhmät tiiviisti mukana Työmarkkinatorin kehittämisessä

Blogi

Työmarkkinatorin tulevan kokonaisuuden yhteiskehittäminen eri ryhmien kanssa ottaa tällä hetkellä hyviä askeleita eteenpäin. Äskettäin kokoontui ryhmä, jossa oli mukana mm. rekrytointi- ja työnvälitysalustojen sekä laskutuspalveluiden toimijoita.

Osallistujat kuulivat katsauksen Työmarkkinatorin kehityksen etenemisestä sekä tavoitteista. Osallistujille esiteltiin myös alustavia hahmotelmia tulevasta Työmarkkinatorin kokonaisuudesta, johon myös yksityiset palvelut pääsevät mukaan. Myös tulevista tekoälypiloteista saatiin lisätietoa.

Iltapäivän päätavoitteena oli hahmotella yhteistyön edellytyksiä sekä avata konkreettinen yhteistyö Työmarkkinatorin kehittäjien ja Työmarkkinatorin kehittämisestä kiinnostuneiden yksityisten toimijoiden kesken. Keskustelu olikin positiivista ja aktiivista.

Palveluntarjoajilta kuultiin näkemyksiä ja konkreettisia kehitysehdotuksia. Moni esiin noussut asia oli pohdituttanut myös Työmarkkinatorin kehittäjiä. Hyvän asiakaskokemuksen varmistaminen kaikissa vaiheissa nähtiin yhteisesti tärkeänä. Tämä näkyy mm. Hakupalvelun tuoreimmassa uudistuksessa, jossa profiilin tekemistä saatiin helpotettua. Nyt Hakupalvelu osaa ehdottaa käyttäjälle ammattiin liittyviä ydinosaamisia.

Avoimiin asioihin voi vaikuttaa nyt

Yhteistä käsitystä haettiin mm. siitä, miten Työmarkkinatori voisi parhaiten palvella osaamisen tunnistamisessa ja osaajien löytämisessä. Asiakaslähtöisyys tunnistettiin keskeiseksi tekijäksi. Erityisen kiinnostava kysymys liittyy siihen, millä edellytyksillä Työmarkkinatorista saadaan kehitettyä kokonaisuus, joka tarjoaa hyötyjä kaikille käyttäjäryhmille. Tästä kysymyksestä toimijoilta toivotaan pohdintaa ja palautetta.

Yhteiskehittäminen jatkuu tämän kohderyhmän kanssa verkossa ja kasvokkain. Yhteydet pidetään avoinna ja toimijoilla on nyt erinomaiset mahdollisuudet olla muokkaamassa Työmarkkinatorin tulevaa toteutusta. Toimijoiden kanssa käydään mahdollisesti myös tarkentavia keskusteluja, joissa yhteistyön edellytyksiä tarkennetaan.

Jatkotyöstettäväksi tulevat ainakin kysymys konkreettisista reunaehdoista — siitä, millaisin teknisin ja sopimuksellisin edellytyksin Työmarkkinatorilla voitaisiin toimia yhdessä. Myös kysymys yhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista on keskeinen hahmoteltava asia. Näistä toivotaan palautetta ja kuullaan varmasti lisää syksyn mittaan.

Arttu Kankkunen
kehittämisasiantuntija, KEHA-keskus / Työmarkkinatori