Etätyöuran aloittamisen ilot ja surut

Blogi

Aloitin toukokuun alussa tekemään TE-digi -hankkeen ulkoista ja sisäistä viestintää KEHA-keskuksen verkkopalveluasiantuntijana. Koska elämme keskellä pandemiaa, aloitin uuden työni täysin etänä – aivan kuten edellisen työnikin. Itse asiassa olen tehnyt koko valmistumisen jälkeisen työurani etänä.

Opiskeluaikanani tein kesätöitä paikallislehden toimittajana. Silloin istuin toimituksessa ja työhön kuului olennaisena osana ihmisten kohtaaminen kasvotusten. Varsinaisen työurani aloitin aikana, jolloin moni asiantuntijatyötä tekevä työskentelee omassa kodissaan. Uuden työn aloittaminen oman työpöydän äärellä on yhtä aikaa mukavan turvallista ja valtavan pelottavaa. Opinko varmasti kaiken tarvittavan? Mitä jos en tutustu uusiin työkavereihini? Mistä tiedän, että teen työpäivän aikana oikeita asioita? Voinko häiritä jatkuvasti kysymyksilläni työkavereita, joiden Outlook-kalenterit ovat tupaten täynnä?

En voi täysin tietää, millaista työn aloittaminen olisi toimistolla ollut, mutta luulen, että ainakin työkavereihin tutustuminen olisi sujunut kasvotusten varmasti jouhevammin kuin erillisten Teams-palaverien avulla. Epävarmuus omasta tekemisestä varsinkin alkuun tuntuu vaikealta. Tauotkin olisivat taatusti mukavampia ja virkistävämpiä, jos saisi jutella työkavereiden kanssa kahvikupin äärellä niitä näitä somefeedien selailun sijaan. Uuden työn aloittaminen etänä vaatii paljon oma-aloitteisuutta. Kukaan ei katso perään, vaan ensimmäisistä päivistä lähtien täytyy työtehtävät ja niiden järjestely hoitaa itsenäisesti. Olo on välillä kovin irrallinen, kun ei ole nähnyt työkavereitaan koskaan.

Vaikka ollaan etänä, olen kuitenkin saanut apua ja kannustusta työkavereilta. On kerrottu, että aina voi laittaa viestiä täysistä kalentereista huolimatta. Tyhmiinkin kysymyksiin on vastattu avuliaasti. Työpalaverien alussa ja lopussa voi jutella vapaamuotoisemminkin. Koko ajan oppii uutta työkavereistaan ja yhteisön työskentelytavoista.

Hyvän työyhteisön tunnelma ja ilmapiiri välittyy sähköisiä kanaviakin pitkin. Teamsilla voi pitää kahvitaukoja sekä after workeja. Kun ollaan koolla näissä vapaammissa tilaisuuksissa, puhetta riittää ja yhteiset kiinnostuksen kohteet sitovat porukkaa yhteen. Koen erittäin tärkeänä sen, että Teamsissa tiimillämme on oma vapaa-ajan tiimi, jossa keskustellaan monenlaisista aiheista. Kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta se kertoo paljon työnteon kulttuurista. Vaikka työtä tehdään kovasti ja ammattitaitoisesti, yhdessä voidaan myös nauraa ja puhua välillä aiheen vierestäkin. Se hitsaa porukkaa yhteen ja työntekokin sujuu paremmin.

Kun työyhteisössä yhteistyö toimii, se näkyy niin lähitöissä kuin etänäkin. Kun halutaan tehdä töitä yhdessä ja auttaa työkavereita, se hoituu kyllä Teamsillakin. Vaikka kaikkien puheista kuulee ikävän kasvokkaisiin tapaamisiin, yhteisöllisyyttä voi rakentaa ja ylläpitää myös etänä. Ja siinä samalla uusi työntekijäkin pääsee osaksi uutta työyhteisöään!

Krista Herranen
TE-digi hankkeen sisäinen ja ulkoinen viestintä 
KEHA-keskus