Kesäksi on töitä ja tekijöitä tarjolla Etelä-Savossa, vaikka korona vielä kurittaisikin

News

- Nyt on aika alkaa hakea kesäksi työntekijöitä ja töitä, kannustaa palvelujohtaja Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimistosta. Aikaisempina vuosina Etelä-Savossa on ilmoitettu TE-palveluissa noin 2000 työpaikkaa ja tänä vuonna työpaikkoja arvioidaan tulevan tarjolle lähes saman verran. Koronan vaikutus työvoiman kysyntään on näkynyt, mutta on ollut arveltua vähäisempi. – Töiden kannalta näyttää olevan hyvä kesä tulossa, painottaa Joutsalainen.

Töitä on tarjolla monipuolisesti eri toimialoilla

Suurin osa kesätyöpaikoista on avoinna palveluiden toimialoilla kuten kauppa, ravitsemistoiminta (baarit, kahvilat, huoltoasemat, pitopalvelut) ja matkailu. Kiinteistönhoidon ja viherrakentamisen töitä (puisto- ja puutarhatyöt) on myös paljon. Teollisuus tarjoaa Etelä-Savossa kesätyöpaikkoja, joskin teollisuuden osuus on ollut viime vuodet vähenemään päin. Sosiaali- ja terveydenhuollon työvoiman kysyntä on runsasta. Kuntayhtymät ja yksittäiset kunnat ovat koko maakunnassa merkittävä kesätyöpaikkojen tarjoaja, kertoo Joutsalainen.

Töitä kannattaa hakea monin keinoin kesään asti

Erilaiset Internet-palvelut ovat kesätyönvälityksen keinoja. Useilla työnantajilla on omat verkkosivut sekä sometilit, joiden kautta voi hakea töihin. Työnhakijoilla on hyvät valmiudet verkkopalveluiden käyttöön. Erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita käyttämään verkkopalveluita. – Kun aloitat työnhaun jo nyt ja jatkat sitkeästi, vaikka kesään asti, onnistut varmimmin, korostaa Joutsalainen. Työntekijöitä haetaan vielä kesälläkin, koska uusia työmahdollisuuksia tulee ja jo valitut henkilöt voivat vaihtaa muihin töihin.

TE-palvelujen työnvälityssivuston Avoimet työpaikat - palvelu on hyvä kanava työnantajille ilmoittaa avoimista työpaikoistaan. Avoimet työpaikat - palvelu näyttää samalla kesätyönhakijoille laajan ja monipuolisen valikoiman tarjolla olevista työmahdollisuuksista.

Myös Työmarkkinatori on hyvä väline työnhakuun. Työmarkkinatori on KEHA-keskuksen sekä työ- ja elinkeinoministeriön toteuttama uudenlainen työelämäpalvelu. Työmarkkinatori tarjoaa julkisille, yksityisille ja kolmannen sektorin työelämä- ja koulutuspalveluiden tarjoajille sekä eri työnvälitysalustojen työpaikoille yhteisen palvelun.

Mikkelissä järjestetään kausi -ja kesätöihin painottuvat RekryON 2021 messut torstaina 28.1.2021 kello 12–16, verkossa.

Näin saat kesäksi työn:

  • Ole aktiivinen ja sitkeä. Jos et saa ensimmäistä hakemaasi paikkaa, toinen voi jo tärpätä.
  • Ota suoraan yhteyttä työnantajiin esimerkiksi täyttämällä rekrylomakkeen työnantajan verkkosivulla, soittamalla, menemällä paikan päälle
  • Seuraa koko ajan työnantajien verkkosivuja ja sometilejä – hamaan kesään asti, uusia paikkoja ilmoitetaan koko ajan
  • Seuraa TE-Palvelujen verkkosivuja koko ajan – työpaikkoja ilmoitetaan jatkuvasti ja niitä täytetään sitä mukaan, kun sopivia löytyy.
  • Kun sinulla on auto/mopo/skootteri/moottoripyörä ja ajokortti, niin työllistymismahdollisuutesi ovat monikertaiset. Joten katso työpaikat myös kotisi lähikunnista.
  • Ilmoita sometileilläsi, että haet töitä. Markkinoi omaa osaamistasi.

Lisätietoja verkkosivuilta:

Lisätietoja:

palvelujohtaja Kari Joutsalainen, puh 0295 044 054