Elokuvaohjaaja

Haastattelu

Hyvään elokuvaan johtaa monta tietä. Olennaista on saavuttaa tarinan ja talouden tasapaino. Erikoisefekteihin perustuvaa tarinaa ei kannata tehdä halvalla. Pienellä budjetilla pitää tehdä pieniä tarinoita. Yksityiskohtaan ei pidä tuhlata liikaa panoksia, koska se saa muun näyttämään keskeneräiseltä.

Johanna Vuoksenmaa, 42 v.

Elokuvaohjaaja luo käsikirjoituksesta mielikuvaansa vastaavan audiovisuaalisen kokonaisuuden. Hän välittää mielikuvan tuotantoryhmälle ja huolehtii siitä, että projektin rahankäyttö palvelee itse tarinaa. Yhteiskunta tukee kotimaista elokuvatuotantoa. Ohjaajat ovat vastuussa siitä, että katsojat näkevät elokuvia, jotka tuottavat elämyksiä.

Kotimaisen pitkän elokuvan tuotanto kärsii rahapulasta. Kuvauspäiviä on aina liian vähän. Niukat tuotantoresurssit vaikuttavat väistämättä lopputulokseen, mutta pienelläkin rahalla syntyy. Hyvään elokuvaan johtaa monta tietä. Olennaista on saavuttaa tarinan ja talouden tasapaino. Erikoisefekteihin perustuvaa tarinaa ei kannata tehdä halvalla. Pienellä budjetilla pitää tehdä pieniä tarinoita. Yksityiskohtaan ei pidä tuhlata liikaa panoksia, koska se saa muun näyttämään keskeneräiseltä.

Elokuvateko lähtee käsikirjoituksesta. Kokemus lukemastani tarinasta ohjaa työtäni. Mielikuvien perusta löytyy ympäriltäni, kuvien ja äänten virrasta. Tutkin ja havainnoin. Kun tuotanto käynnistyy, muutun katsojasta tekijäksi. En usko, että elokuvatekoa oppii elokuvia katselemalla. Pitää katsella maailmaa. Elokuva on rekonstruoitua todellisuutta.

Suunnittelu on elokuvanteon luovin vaihe

Ohjaajat perehtyvät käsikirjoitukseen eri tavoin. Minä alan lukiessani hyvää käsikirjoitusta nähdä elokuvaa. Maistelen käsikirjoitusta, annan kuvien nousta esiin ja alan sovittaa teosta. Ennakkosuunnittelu vie aikaa. Sitä varten on yleensä jo saatu Suomen elokuvasäätiön kehittelytukea. Neuvottelen rahoittajien kanssa, sovin aikatauluista tuottajan, tuotantopäällikön ja apulaisohjaajan kanssa.

Kun teos alkaa hahmottua, mukaan tulevat muut ammattilaiset. Suunnittelu on elokuvanteon luovin vaihe. Maailman täytyy pysyä yhtenäisenä ja ehjänä. Se ei saa irvistää mistään. Apunani ovat kuvaaja, lavastaja, äänisuunnittelija, pukusuunnittelija ja maskeeraaja. Mietimme yhdessä, millaisiksi kuviksi käsikirjoitus aukeaa, miltä roolihenkilöt näyttävät, ja miten ääni taltioidaan. Jossakin vaiheessa alamme etsiä kuvauspaikkoja.

Roolitan itse elokuvani, sillä valitsen mielelläni näyttelijöitä, jotka pysyvät minulle ominaisessa näyttelemisen rekisterissä. Osa näyttelijöistä löytyy intuitiivisesti jo käsikirjoitusta lukiessani, osaa pitää etsiä. Näyttelijät pitää valita kuin laulajat kuoroon. Oikea näyttelijävalinta vähentää henkilöohjauksen osuutta ratkaisevasti.

Pitkän elokuvan tuotannossa kuvauspäiviä on keskimäärin kolmekymmentä. Kuvauspaikalla lienen se henkilö, joka omaa vähiten erikoistietoa. Toimin työnjohtajana. Vastaan kokonaisuudesta, siitä että kuljemme oikeaan suuntaan ja säilytämme työilomme loppuun asti. Elokuvatuotanto on kymmenien ammattilaisten tiivistä yhteistyötä. Vedän ryhmää ja yritän houkutella esiin parhaat puolet ympärilläni olevista lahjakkaista ihmisistä.

Kuvat kertovat juonen, ääni herättää elokuvan henkiin

Kuvauksissa työni on konkreettista ja käytännönläheistä. Tehtävä seuraa toistaan. Havainnoin ja teen korjauksia. Näin suunniteltiin, mutta näyttäisikö noin paremmalta? Minun täytyy pitää ryhmä koossa ja varjella sitä energiaa syöviltä ristiriidoilta Täydennän ja säädän näyttelijän työtä. Pidit liian lyhyen tauon, kuuntele vastanäyttelijää!

Yritän pitää yllä oikeaa työrytmiä. Jos yksi päivä menee hukkaan, raha on poissa toisesta päivästä. Ne asiat, jotka päivän aikaan kuuluu tehdä, tehdään. Työ on hauskimmillaan, kun omien ihmisten työ soi. Kuoro laulaa, ja ympärillä leijutaan.

Kuvausten jälkeen alkaa jälkityövaihe, jossa on mahdollista kokeilla ja rikastaa lopputulosta pienin kustannuksin. Hyvän fiktiokäsikirjoituksen sisään on kirjoitettu myös elokuvan leikkaus. Ammattitaitoinen leikkaaja osaa hioa rytmin kohdalleen. Improvisaatiossa ja dokumenttituotannossa asia olisi toinen. Pidän leikkaustyöstä, mutta se ei ole kiinnostavinta, koska siinä yleensä toteutetaan jo ajateltua, eikä luoda kovin paljon uutta.

Ääni herättää elokuvan henkiin. Eräässä Ingmar Bergmanin elokuvassa mies palaa eronsa jälkeen entiseen asuntoon. Taustalta, hyvin kaukaa erottuu tunnistettava sirkkelin ääni. Se tavoittaa. Jo äänen korkeus kylmää katsojaa. Äänellä on jonkinlaisia kollektiivisia taajuuksia. Tiskikoneen ääni viestittää perillä oloa. Pöydät on pyyhitty, homma hoidettu. Musiikin koskettava sävelkulku synnyttää lisäemootiota. Ääni ja musiikki ovat elokuvan tunteen raita. Rakastan äänisuunnittelua.

Lopuksi kuvallinen maailma viimeistellään ja yhdenmukaistetaan. Värisävyt asetetaan kohdilleen. Olen mukana siinäkin työssä. Elokuvan valmistuttua osallistun levitys- ja markkinointikampanjaan. Pitkä elokuva työllistää vuodeksi. Kaikki elokuvan tekijät ovat vieneet projektia eteenpäin ja vaikuttaneet lopputulokseen. Yritän tehdä työni niin, että voimme kaikki seisoa elokuvan takana.

Elokuvia tekemällä ei elä

Olen aina ollut kiinnostunut mahdollisten maailmojen luomisesta. Jo pikkulikkana tein näytelmiä, dramatisoin satukirjoja tuhertamalla marginaaleihin kuvausmerkintöjäni. Tekstiä lukiessani aloin nähdä kuvia. Lukion jälkeen hain Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolle. Kun minua ei valittu, lähdin Lahteen opiskelemaan valokuvausta, ja jotenkin riehaannuinkin siitä, miten paljon hauskaa valokuvalla saattoi tehdä.

Päädyin taidekouluihin opettamaan valokuvausta ja videoilmaisua. Tein omaa taidettani. Kesäisin työskentelin lehtikuvaajana. Minussa oli kuitenkin säilynyt halu kertoa tarinoita ja turhauduin. Halusin tavoittaa suuren yleisön. Hain ja pääsin elokuvataiteen osastolle, tein lyhytelokuvia ja työharjoittelukeikkoja televisioon. Pari vuotta sitten aloitin Filmiteollisuudessa, nyt teen töitä sen tytäryhtiön Dionysos Films Oy:n palveluksessa.

Kun filmintekijät uskovat vahvasti projektiinsa, he saattavat toimia omalla riskillään, mutta ilman elokuvasäätiön tukea ei maassamme tehdä elokuvia. Tuotantovalmiita hankkeita on vireillä enemmän kuin rahaa tarjolla. Säätiön kuuluisi huolehtia tarjonnan monipuolisuudesta ja turvata toimintaedellytykset korkeatasoisen kotimaisen elokuvan tuotannolle.

Ohjasin Nousukausi -elokuvan kuusi vuotta sitten. Uusinta elokuvaani, kyynelin kostutettua komediaa kuolemasta, valmistelin pitkään. Aikataulut oli sovittu, kuvauspaikat katsottu ja näyttelijät valittu, mutta alkuvaiheen kannustuksestaan huolimatta säätiö ei myöntänytkään tukea. Hanke jouduttiin perumaan. Minulle on käynyt samalla tavalla aiemminkin. En voi välttyä ajattelemasta, että ohjaajan sukupuoli merkitsee sittenkin. Ehkä naisille on helppo sanoa ei.

Onneksi viime vuonna kohdalleni osui kaksi kiintoisaa tv-työtä. Toinen oli trilleri miestä vainoavasta ihailijasta, toisessa käsiteltiin syyllisyyttä, ja tarina kerrottiin täysin subjektiivisesti. Olin tehnyt komediaa niin kauan, että tuntui hyvältä mällätä koko vuosi synkkyyden ja kuoleman kanssa.

Pelkästään pitkiä elokuvia tekemällä ei Suomessa elä. Televisio tarjoaa työtä ja mahdollisuuksia. Tuotanto-olosuhteet ovat vain niin hirveät. Vähemmällä rahalla pitäisi tehdä aina vaan enemmän. Teen silti mielelläni tv-työtä. Kun ohjasin Tahdon asia -sarjaa, oli palkitsevaa huomata, miltä katsojalukujen numeroista tuntui. Ihmiset puhuivat ohjelmasta junissa ja tenniskentillä.

Pieniä positiivisia yllätyksiä

Olen aina töissä. Päässäni tapahtuu vuorokaudenajasta riippumatta. Ajatus syntyy nukahtamisvaiheessa ja aamuyöllä yhtä hyvin kuin päivälläkin. Eräs käsikirjoittaja arvioi, että taiteilijoiden alkoholinkäyttö on tapa tunnistaa vapaa-aika. Minä yritän tunnistaa vapaa-aikani muustakin, vaikka juoksulenkistä. Asun Tampereen Pispalassa ja käyn töissä Helsingissä. Työ ulkomaillakin kiinnostaisi, mutta epäilen kykyäni tulkita minulle vierasta maailmaa. Puhe, eleet, ilmeet ja rytmi ovat aina kulttuurisidonnaisia. Haluan myös pitää kouluikäisten lasteni elämän järjestyksessä.

Tänä päivänä elokuvat ovat enemmän erilaisia kuin samanlaisia. Kehittynyt tekniikka mahdollistaa monipuolisen ilmaisun. Jo kuvausformaatin valinta tarjoaa vaihtoehtoja. Rahasta kilvoittelu saattaa kuitenkin synnyttää epäterveitä ilmiöitä. Haluan tehdä asiat oikein ja avoimesti. En tiedä pärjääkö sillä, mutta en aio ryhtyä laskelmoivaksi kyynikoksi. Nautin työssäni pienistä positiivisista yllätyksistä, joita reissussa sattuu usein. Aina ne liittyvät ihmisen hyvyyteen, myötätuntoon ja auttamisenhaluun.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila