​​​​​​​Tuulan tarina: idän markkinoiden avaajasta yrityskehittäjäksi Savoon

Kun opintojen aloituksesta tulee nyt syyskuussa kuluneeksi 35 vuotta, on uran varrella ehtinyt sattua ja tapahtua. Äitini työskenteli – sukupolvelleen tyypillisesti kai – yhden työnantajan palveluksessa yli 40-vuotisen työsarkansa. Minulla työnantajia ja ammattejakin on ennättänyt olla puolisentusinaa. Ja kesätyöt tietysti tähän päälle.

Muistan hyvin Turun kauppakorkeakoulun rehtorin Reino Kanervan tervetulopuheen syyskuulta 1986. Kanervan mukaan kauppatieteellinen tutkinto antaisi mahdollisuuden monenlaiseen – vain lääkärinä tai pappina ei pääsisi työskentelemään. Hän tuumaili, että ekonomi voisi olla kuin helikopteri, joka pystyy tarpeen tullen operoimaan hyvinkin erilaisissa olosuhteissa.

Kohdallani rehtorin arvio osui oikeaan. Työelämään siirtyessäni Suomi ryömi 90-luvun alun lamassa ja työttömyysluvut olivat huippukorkealla. Olin opiskellut idänkauppaa, joka joutui suureen murrokseen Neuvostoliiton ja clearing-kaupan romahdettua. Gradutoimeksiantajani teki konkurssin, joten en saanut tuolloin maisterin papereita mukaani Turusta. Silti venäjän kielen taito auttoi minut alkuun urallani.  Ensimmäinen työpaikkani löytyi järjestöstä, jossa työkenttääni kuuluivat mm. yritystapahtuma Pietarissa, ympäristöseminaari Viipurissa ja balettikiertueen organisointi Helsingissä. Olipa opettavainen työ! Ja onneksi nuorena uskoo selviytyvänsä tilanteesta kuin tilanteesta – enää ei rohkeus riittäisi ihan kaikkeen.

Seuraavaksi pääsinkin sitten työskentelemään Pietariin. Suomalainen tietopalveluyritys perusti tytäryhtiön Venäjälle vuonna 1994 ja minä lähdin Villin Idän markkinoita avaamaan. Tuolloin yritystoiminnan infraa ei juuri ollut, internetistä puhumattakaan. Menetelmät piti keksiä itse ja hoitaa kuntoon verkoston avulla. Esimerkiksi tietopalveluraportin toimittamiseksi viikoittain Pietarin toimistoltamme moskovalaiselle asiakkaalle tarvittiin aika monta andreita ja sergeitä Ladoineen. Talouselämä-lehti teki jutun meistä Pietarin naisista, sillä usean yrityksen johtotehtäviin oli valikoitunut rohkea, kielitaitoinen nainen. Pietarissa asuminen oli huikea kokemus, ja ulkomailla työskentelyä voin suositella yhdeksi uravaiheeksi kaikille, kenelle se vain elämäntilanteen puolesta on mahdollista.

Kun palasin komennukselta Suomeen, venäjäntaito johdatti minut vielä kolmanteen uuteen alkuun. Pääsin työhaastatteluun HR-konsultointiyritykseen, joka etsi Venäjä-osaajaa. Siinä kohdassa elämä järjesti kuitenkin sen ihanimman yllätyksen eli tulin äidiksi. Rekrytointikonsultin ura pääsi alkamaan vasta äitiysloman jälkeen, nyt kotimaan painotuksella. Asiantuntijatyö erosi melko paljon aiemmasta myynti- ja esimiesroolista, mutta yhdistävä tekijäkin löytyy: sekä myyjä että konsultti tekee työtään kysymällä ja kuuntelemalla. Asioiden ytimeen vievien kysymysten tekemisestä onkin tainnut muodostua yksi osaamisalueistani.

Elämän onnenpyörä on tarjonnut minulle myös rosvosektorin. Jäin leskeksi varsin pian poikani synnyttyä. Seuraavaan urakäänteeseen tämä vaikutti varmasti eniten. Koin juurettomuutta pääkaupunkiseudulla ja viihdyin kesäisin erinomaisesti kotiseudullani Pihtiputaalla, jossa äitini asuu. Päätin paluumuuttaa maalle, jotta lapsellani olisi lähellään myös toinen aikuinen. Irtisanouduin kiinnostavasta konsulttityöstä ja loikkasin tyhjän päälle. Ihan hullua, jälkikäteen ajatellen – tai urakehityksen kannalta. Mutta arvoihini ja elämäntilanteeseeni muutos sopi. Onneksi maalta löytyi pian myös työtä: ensin työskentelin lehtitalon yhteyskeskuksen vetäjänä ja sitten elinkeinoyhtiön yritysneuvojana. Se gradukin tuli lopulta tehtyä, 50-vuotislahjaksi itselleni.

Ja tässä sitä ollaan, yrityskehittämisen tehtävissä jo yhdettätoista vuotta, aiemmissa työpaikoissa opittua soveltaen ja uutta oppien. Työnantaja tosin vaihtui kolme vuotta sitten, kun muutin jälleen. Lähdin Savoon, jonne minut toi rakkaus.

Tuula Kokkonen