Annen tarina: unelmatyö voi olla jotain sellaista, josta ei alun perin osannut haaveillakaan

Pettymys oli suuri. Toinenkaan hakukerta ei tuonut paikkaa luokanopettajakoulutukseen. Sen sijaan päädyin opiskelemaan sosionomiksi.

Ammattikorkeakouluopintojen aloittaminen osoittautui käänteentekeväksi kokemukseksi: ensimmäistä kertaa elämässä ympärilläni oli ihmisiä, joiden joukkoon tunsin kuuluvani. Vaikka olen myöhemmin valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi, on sosionomiopinnot se, mikä luo pohjan ajattelulleni. Katselen maailmaa sosiaalipedagogisten silmälasien läpi.

Tahaton lapsettomuus antoi suunnan

Toinen käännekohta urallani oli hetki, jona astuin ensimmäistä kertaa tahattomasti lapsettomien vertaistukiryhmään. Oli kuin olisin tullut kotiin. Jälleen ympärillä oli ihmisiä, jotka tiesivät ja ymmärsivät. Ennen pitkää toimin itse ryhmänohjaajana ja muissa vapaaehtoistehtävissä. Myöhemmin tein pro graduni vapaaehtoistoiminnan merkityksestä lapsettomille. Yhdistystoimintaan tutustuminen antoi uuden suunnan käynnissä olleille sosiaalipolitiikan opinnoille ja päätin hakeutua järjestöuralle.

Ensimmäinen järjestötyöpaikkani oli ylioppilaskunnassa. Muutaman vuoden päästä aloitin Lapsettomien yhdistys Simpukan historian ensimmäisenä toiminnanjohtajana. Valinta tehtävään oli monen tekijän summa. Uskon merkitystä olleen myös sekä vapaaehtoistoimintakokemuksella että aihealueen omakohtaisuudella. Elämäni raskaimmasta kokemuksesta olikin syntynyt jotain hyvää.

Viihdyin Simpukassa kymmenen vuotta. Ensimmäiset vuodet olin valtakunnallisen yhdistyksen ainoa työntekijä. Vähitellen toiminta laajeni ja työntekijämäärä nousi viiteen. Simpukka-aika oli todellinen järjestöjohtamisen korkeakoulu. Opin kantapään kautta kuinka paljon yksi ihminen pystyy ja jaksaa tehdä, vaikka olisi kuinka innoissaan. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani tehdä unelmatyötäni. Jossain vaiheessa huomasin, että minun oli aika jatkaa eteenpäin: Simpukka ansaitsisi uuden johtajan, joka toisi tuoretta näkökulmaa.

Kaipasin isompaan organisaatioon. Nyt olen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja. Toimin myös saattohoitokotia hallinnoivan säätiön puheenjohtajana. On hienoa olla osa suurta Syöpäjärjestöt-yhteisöä ja johtaa 70-vuotiasta yhdistystä. Aihealue on tärkeä ja monia koskettava. Kaipaan silti aina välillä valtakunnalliseen työhön ja muistelen hyvällä Simpukka-vuosia.

Järjestöjohtaminen urana ja tutkimuksen kohteena

Monet ajautuvat järjestöjohtajiksi, mutta minulle suunta on ollut selvä. Olen täydentänyt osaamistani johtamisopinnoilla. Ensin suoritin järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinnon, sitten sosiaali- ja terveysjohtamisen emba-opinnot. Järjestöjohtamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin mahdollistaminen on minulle sydämen asia. Olen jo vuosia käsitellyt työelämään ja johtamiseen liittyviä aiheita blogissani Pelasta maailma.

Yllättäen löysin viime syksynä itseni tohtoriopinnoista, vaikka pitkäksi venyneen graduprosessin jälkeen päätin, että yliopistolle en palaa. Teen nyt yhteiskuntatieteellistä väitöstutkimusta aiheesta, joka on vuosia minua kiinnostanut. Tutkin, onko järjestöjohtaminen erityistä vai onko se samanlaista johtamista kuin muillakin sektoreilla. Lähestyn asiaa urakertomusten kautta kysyen, miten järjestöjohtajaksi tullaan. Siksi olikin hienoa saada kertoa myös oma uratarinani.

Tutkimushaastatteluja tehdessä olen huomannut, että monet vierastavat sanaa ura. Se koetaan jotenkin mahtipontisena. Uran oletetaan olevan suoraviivainen ja suunnitelmallinen. Ura voidaan kuitenkin ymmärtää myös tienä tai reittinä, puhutaanhan urapolusta. Uran voidaan ajatella sisältävän myös muita kuin opiskeluun tai työhön liittyviä asioita.

Oman uratarinani opetus lienee se, että unelmatyö voi olla jotain sellaista, josta ei alun perin osannut haaveillakaan. Vaikeista elämäntilanteista voi koitua jotakin hyvää. Työn ulkopuoliset asiat, kuten esimerkiksi vapaaehtoistoimintakokemus, voivat auttaa uralla etenemisessä. Uusia työntekijöitä rekrytoidessani en niinkään edellytä tiettyä koulutusta tai työkokemusta, vaan katson kokonaisuutta, johon kuuluvat muun muassa harrastukset, kiinnostuksen kohteet, motivaatio ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Usein juuri ne urapolun mutkat tai jopa ojanpientareet ovatkin peruste valintaan.

Anne Lindfors