Ilonan tarina: Aktiivisuus palkitsee työelämässäkin

Opiskelu ja tutkinto näyttäytyivät minulle pitkälti polkuna työelämään. Aloitinkin opinnot Jyväskylän yliopistossa heti lukion jälkeen ja valmistuin maisteriksi 4,5 vuodessa. Pääaineeni yliopistossa oli suomen kieli, ja sivuaineina opiskelin viestintää, kauppatieteitä ja kirjallisuutta. Hyödynsin myös yliopiston kielikeskuksen tarjontaa esimerkiksi ranskan, unkarin ja heprean kursseilla.

Opiskeluaikana olin useamman kesän töissä vakuutusyhtiössä, jossa pääsin tekemään monipuolisesti vakuutuskäsittelyyn ja asiakaspalveluun liittyviä töitä. Myöhemmin sain samasta konsernista viestinnän harjoittelupaikan, joka tuntui täysin omalta jutultani. Toisaalta tykkäsin muistakin työtehtävistäni vuosien varrella ja generalistina innostun helposti monenlaisista uusista asioista.

Nykyiseen työhöni päädyin avoimen hakemuksen kautta. Olin jäänyt perhevapaalle heti yliopistosta valmistumisen jälkeen ja palannut vanhoille kotikulmilleni Satakuntaan. Viestinnän alan työpaikkoja ei keskisuuressakaan kaupungissa avaudu jatkuvasti, joten lähetin paljon avoimia hakemuksia eri viestintä- ja markkinointitoimistoihin sekä alueen isoihin yrityksiin. Onnekseni viestintätoimisto Kumppania sattui sopivasti olemaan vailla osa-aikaista projektipäällikköä.

Aloitin tehtävässä 60 prosentin työajalla ja pian jatkoin kokoaikaisena vakituisessa työsuhteessa. Nyt meitä projektipäälliköitä on jo viisi, eli olen saanut muotoilla työnkuvaani ja kasvaa tehtävän ja yrityksen mukana. On mahtava tunne, kun saa ylistävää palautetta olemalla oma itsensä ja pystyy melko pienellä panostuksella ylittämään odotuksia. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi se, kuinka työnantajani sanoi laittavansa minut jonon kärkeen, kun projektipäälliköiden kloonaaminen tulee mahdolliseksi.

Kaikilla on verkostoja

Työssäni innostavinta on erilaisten lehtien ja julkaisujen tuottaminen, johon olen ilokseni saanut viime vuosina keskittyä. Päiväni täyttyvät esimerkiksi yritysten asiakas- ja henkilöstölehdistä, vuosikertomuksista ja uutiskirjeistä. Kirjoitan itsekin säännöllisesti erilaisia artikkeleita niin asiakkaille kuin Kumppanian omaan viestintään. Lisäksi olen löytänyt intohimon vastuullisuusviestintään ja opiskellut työnantajan tuella sekä ympäristötiedettä avoimessa yliopistossa että spesifimpejä viestinnän kokonaisuuksia.

Parasta nykyisessä työssäni on ehdottomasti sen monipuolisuus ja joustavuus. Koska viestintätoimistossa työskennellään jatkuvasti rinnakkain useamman asiakkaan ja erilaisten projektien kanssa, vaihtelua tulee luonnostaan. Jokainen projekti tarjoaa luontevan mahdollisuuden oppia uutta ja syventää omaa osaamista entisestään.

Palkkatyön rinnalla olen tehnyt aktiivisesti viestintään liittyviä vapaaehtoistöitä erilaisissa partioprojekteissa, kuten johtanut suurtapahtumien viestintää ja markkinointia. Korostan mielelläni sitä, että useimmilla ihmisillä on verkostoja muuallakin kuin töissä. Niistä voi olla suurta poikkitieteellistä hyötyä yllättävissä tilanteissa.

Milloin on tarpeeksi?

Jälkeenpäin katsottuna urapolkuni on edennyt harmonisesti työstä työhön ja olen saanut nopeasti vakituisen työpaikan, mikä välillä tuntuu olevan millenniaalisukupolvelle suhteellisen harvinaista. Eteneminen ei kuitenkaan ole tuntunut mitenkään varmalta ja selkeältä tilanteen ollessa niin sanotusti päällä – eikä tunnu aina vieläkään. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että työelämässä (ja elämässä ylipäätään) kannattaa olla itse mahdollisimman aktiivinen ja töniä asioita eteenpäin.

Haasteena nykyajan asiantuntijatyössä on minullakin varsin yleinen ”milloin on tarpeeksi”, kun työt eivät lopu tekemällä, mutta ylikuorma syö väistämättä omaa hyvinvointia. Tein useamman vuoden omasta halustani 80-prosenttista työaikaa. Erityisesti tällöin korostuu se, että jotain jää aina kesken ja joku olisi yhteisen asian päällä kello 15–17. Kokemukseni kautta olen todennut, että kaikista kovimmat odotukset löytyvät kuitenkin yleensä omasta päästä.

Kun itsensä opettaa sitkeästi siihen, että työt tehdään työajalla ja muut asiat muulla ajalla, siitä tulee vähitellen rutiini, jota ei tee mieli jatkuvasti kyseenalaistaa. Silloin on myös eri tavalla voimia joustaa ja tehdä ruuhkahuipuissa hetkellisesti enemmän töitä. Mielestäni hyvinvointi edellyttää tasapainoa: elämässä voi tapahtua paljonkin asioita, kunhan ne ovat riittävän erilaisia eivätkä syö tilaa toisiltaan. Oma elämäni työn ulkopuolella koostuu sopivassa suhteessa arkisesta perhe-elämästä, lukemisesta, liikunnasta ja muista harrastuksista.

Ilona Nordlund