Jounin tarina: Maalaispojasta talotekniikan ammattilaiseksi

Uratarina

Peruskoulussa olin seiskan oppilas ja maalla numerot jaettiin kotitilan hehtaarien mukaan. Olen pohjakoulutukseltani lvi-asentaja. Ammattikoulussa todella innostuin koulunkäynnistä. Osallistuin taitajakisoihin putkiasennuksessa, sain muutamia stipendejä ja valmistuin luokan priimuksena. Ensimmäisen kesätyöni sain 15-vuotiaana rakennussiivoojana. Lisäksi olen tehnyt töitä opintojen ohella ja kesäisin pihatyöntekijänä, lvi-asentajana ja puhelinmyyjänä.

Vuoden varusmiespalveluksen jälkeen aloitin opiskelut Oulun ammattikorkeakoulussa ja valmistuin etuajassa lvi-insinööriksi. Työn ohessa kävin iltalukiossa lukion koko oppimäärän ja kirjoitin ylioppilaaksi. Lisäksi olen opiskellut ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot teknologiaosaamisen johtamisesta, liiketaloudesta (tradenomi), talotekniikasta sekä pedagogisen pätevyyden ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Oikeastaan koko työurani on talotekniikan alalta lvi-asentajasta talotekniikan johtajaan. Olen työskennellyt yksityisellä puolella urakoinnissa, julkisella puolella sekä teollisuudessa. Projektit ovat vaihdelleet pientaloista suurkohteisiin. Suurin osa työtehtävistäni on ollut tulosvastuullista esimiestyötä.

Mukaan maailman älykkäimmän sairaalan rakentamiseen

Päädyin nykyiseen työhöni Aro Systems Oy:lle OYS2030-projektiin, koska headhunter otti yhteyttä sopivaan aikaan. Aloitin projektissa vuoden 2019 lokakuussa ja aikaisemman työpaikkani liiketoiminta-alue lakkautettiin vuodenvaihteen jälkeen helmikuussa. Edellisen työpaikan YT-neuvotteluiden ja huonon taloustilanteen johdosta osasin ennustaa tulevaa ja työpaikan vaihto oli luonteva ratkaisu, koska uutta mielenkiintoista tehtävää tarjottiin. Nykyisin työelämässä on vaikeampaa sitoutua pitkiin työsuhteisiin. Itselläni on tullut vastaan työnantajan konkurssi sekä ollut yksi määräaikainen työsopimus. Välillä tulee lisäksi mielenkiintoisia mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua.

Onnistumisia työelämässä

Suurimmiksi tähänastisiksi onnistumisiksi työelämässä lukisin vuoden projektipäällikkönimityksen vuonna 2010 YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä sekä tappiollisen tulosyksikön kääntämisen tulokselliseksi. Lisäksi kasvuyhtiön kasvussa mukana olo on ollut tosi opettavaista. Merkittävä onnistuminen on tuloillaan, kun nykyinen sairaalaprojekti saadaan valmiiksi.

Työelämän haasteet ja neuvot muille

Ehkä suurimpia haasteita työelämässä ovat olleet taloudelliset ja aikataululliset haasteet. Haasteet koostuvat useista eri tekijöistä. Nuorille antaisin sen neuvon, että kannattaa valita se eniten itseä kiinnostava opiskelupaikka, näin opinnotkin tulee suoritettua hyvin. Mutta kannattaa varmistaa alan työllisyystilanne, jotta työllistyisi valmistumisen jälkeen. Kokeneempia taas neuvoisin työn ohessa opiskeluun ja mahdolliseen työpaikan tai tehtävän vaihtoon, jos ei koe tyytyväisyyttä omasta nykyisestä työstään. Työttömien taas kannattaisi katsoa mahdollisuuksia laajemmin ja hakea työpaikkoja myös oman koulutustaustan ulkopuolelta ja hyödyntää työttömyysaikaa uuden opiskeluun.

Lapsuuden ja nuoruuden haaveet työelämästä

Lapsena haaveilin rallin ajamisesta ja yhdessä vaiheessa tämän johdosta aioin autoasentajaksi. Puhuin asiasta eräälle taksikuskille, joka oli vuosia ollut raskaan ajoneuvokaluston asentajana ja näin tämä haave kariutui. Lisäksi turvallisuusala ja armeijaura ovat olleet jossain vaiheessa mielessä. Armeijan jälkeen olen toiminut aktiivisesti reserviläistoiminnassa kersanttina ja turvallisuusalan osalta työskentelen edelleen silloin tällöin järjestyksenvalvojana.  

Työuran mieluisin tehtävä ja opit

Työuran mieluisinta työtehtävää on vaikea valita, mutta kyllä tämä nykyinen vastaavan lvi-projektipäällikön tehtävä sairaala-allianssissa on ollut varsinkin alussa haastava, mutta myös onnistumisten kautta palkitseva. Työelämässä olen oppinut sen, että yhden ihmisen resurssit eivät riitä loputtomiin, vaan pitää osata rakentaa hyvä tiimi ja osata delegoida sekä opastaa.

Vapaa-aika

Vapaa-ajallani vietän nykyisin paljon aikaa vapaa-ajan asunnolla, joka on synnyinseudullani Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa. Vapaa-ajan asunto on 120 m2:n omakotitalo yli 2000 m2:n tontilla, joten siellä riittää tekemistä. Lisäksi käyn esimerkiksi uimassa, puistoissa, elokuvissa ja makkaranpaistossa perheen kanssa. Minulla on kolme omaa lasta: 7-, 10- ja 12-vuotiaat tytöt. Lisäksi uusioperheen myötä perheeseen kuuluu 13-vuotias poika ja 18-vuotias nuori nainen. Vaikka olen asunut nyt yli 3 vuotta Oulussa, viihdyn edelleen tosi hyvin maaseudulla. Lisäksi harrastan sijoittamista ja toimin taloyhtiön hallituksessa puheenjohtajana. Omaa jaksamista ja hyvinvointia edesauttaa metsästysharrastus ja sen myötä luonnossa oleminen. Luen myös paljon perinteisiä kirjoja eri aiheista. Työn ohessa opiskelut ovat vaatineet myös paljon aikaa.

Jouni Kakkuri