Kristiinan tarina: asiantuntijaksi yliopisto-opintojen opeilla ja työnantajan kouluttautumismahdollisuuksien avulla

Ammatin valinta ei ole ollut minulle koskaan itsestään selvää. Opinto- ja urapolkuni on ollut polveileva ja matkalle on sattunut varmasti myös monta sattumankauppaa, jotka ovat ohjanneet oikeaan suuntaan. Nyt 30-vuotiaana voin rehellisesti sanoa, että minulla on todella inspiroiva työ, jonka kautta voin oikeasti vaikuttaa isoihin asioihin edistämällä ratkaisuita puhtaampaan ja kestävään tulevaisuuteen.

Olen Kristiina ja kehitän työkseni uutta liiketoimintaa energia-alalla keskittyen erityisesti sähkön varastointiin ja sähkön kysyntäjoustoon. Sähkövarastot ja jousto mahdollistavat sähkön kulutuksen ja tuotannon tasapainottamisen, jonka ansiosta voimme rakentaa lisää muun muassa tuuli- ja aurinkosähkön tuotantoa.

Olin aina hyvä koulussa erityisesti lukuaineissa, mutta matikan tehtävien vastapainona rakastin myös käsitöitä, piirtämistä ja maalaamista. Pääsin kuvataidelukioon opiskelemaan ja valmistuttuani minulla oli mielessä muutama vaihtoehto. Minua kiehtoi valtavasti korusuunnittelu, jota hain Lahteen opiskelemaan. Toisaalta olin ja olen edelleen kiinnostunut ihmismielestä ja muiden auttamisesta, minkä vuoksi pohdin vakavasti myös sosionomin tai psykologian opintoja. Vanhainkodissa tekemäni kesätyöt kuitenkin saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että vaikka kuinka tärkeitä terveydenhuollon ammatit ovat, en välttämättä henkisesti pystyisi tekemään koko työuraani alalla. Pärjäsin lukiossa edelleen hyvin luonnontieteissä, joten päädyin lopulta Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa. Vuosi vuodelta ymmärryksen kasvaessa tajusin olevani oikealla polulla. Oli mielenkiintoista oppia syitä ja seurauksia ilmiöille, joita jopa arjessa tuli ihmeteltyä, kuten minkä takia pyörän renkaiden ilmanpaine vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Yliopistossa tulevaisuutta ja työuraa miettiessä minulla oli käytössä poissulkutaktiikka: tiesin, että tutkijaa tai opettajaa minusta ei tulisi. Tutkijapainotteisilla yliopistokoulutuksilla on mielestäni parantamisen varaa teknisiin koulutuksiin verrattuna siinä, kuinka tarjota mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja valmentaa hankkimaan osaamista tulevaisuudessa työllistävien kaupallisten yritysten tarpeita ajatellen. Tässä kohtaa kiitän onneani ja Heleniä luottamuksesta, kun sain pro gradu -tutkielmaani aiheen energianvarastointiin liittyen ja minut otettiin osaksi työyhteisöä.

Huomasin gradua tehdessä, kuinka teoreettisia opintoni Jyväskylässä olivat olleet, ja kaipasin työkaluja liiketoiminnan parempaan ymmärtämiseen jatkaessani projektipäällikkönä Helenillä. Sain opiskelupaikan maisterivaiheen opintoihin Tampereen yliopistoon, jossa suoritin tuotantotalouden ja ohjelmistoliiketoiminnan opinnot työn ohessa kolmessa vuodessa. Opinnot pystyi suorittamaan todella joustavasti Porin yliopistokeskuksella monimuoto-opintoina.

Helen on ollut mahtava näköalapaikka energia-alan murroksessa, mutta antanut myös jatkuvasti mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammatillisesti. Olen päässyt vetämään tutkimushankkeita, niin Helenin omia kuin vastaamaan Suomen kokonaisuuksista laajemmissa EU-hankkeissa, tekemään tuotekehitystä ja kaupallistamaan sähkövarastotuotteita ja -palveluita. Palveluliiketoiminnan kasvava asema bisneksessä on saanut minut kiinnostumaan myös insinöörille hieman epätyypillisesti ratkaisun sijaan aidosti asiakkaan ongelmista. Ennen tämänhetkistä liiketoiminnan kehityspäällikön rooliani olin pari vuotta liiketoimintamuotoilijana Helenin uusien palveluiden kehityksessä, jossa pääsin opiskelemaan myös design thinkingin menetelmiä. Hyödynnän sekä yliopisto-opintojeni oppeja että Helenin monipuolisten kouluttautumismahdollisuuksien, uusien työ- ja ajattelutapojen sekä menetelmien työkalupakkia vastuullani olevan sähkövarastojen ja jouston liiketoiminta-alueen kasvattamisessa.

Kehitystä ei tapahdu, jollei välillä puske itseään epämukavuusalueelle. Itselleni se on tarkoittanut suhtautumista avoimesti puhuja- ja esiintymiskutsuihin. Ensimmäinen kerta oli luonnollisesti kamala, mutta tähän päivään mennessä olen jopa oppinut nauttimaan esiintymisestä.

Vaikka ei osaisikaan suoraan vastata kysymykseen ”mikä minusta tulee isona”, kannustan rohkeasti valitsemaan jonkun suunnan. Polku kohti unelmien työtä voi olla mutkitteleva tai sitten suoraviivainen, mutta se on aivan varmasti opettavainen!

Kristiina Siilin