Merin tarina: Elämässä menestymiseen ei ole yhtä ainoaa keinoa, vaan jokaisen on löydettävä omansa
Koulussa olin aina hyvä ja tunnollinen oppilas. Olin oppilaskunnan hallituksessa ja pidin puheita koulun juhlissa. Ajattelin, että minusta tulee jotain suurta vielä. En kuitenkaan oikein tiennyt, mikä minusta isona tulisi: ajatukset vaihtuivat arkkitehdistä asianajajaan. Pitkään minusta piti tulla näyttelijä. Pääsinkin Tampereelle ilmaisutaidon lukioon, en kuitenkaan sinne koskaan mennyt. Lukion kävin sitten kahdessa vuodessa ja sen jälkeisenä välivuotena töiden tekeminen vei minut mukanaan.
Ammattikorkeakoulussa kävin vuoden verran katsomassa tradenomiopintoja, mutta totesin että opintoihin käytettävän panostuksen käytän mieluiten yliopisto-opintoihin. Vieläkin tosin mietin, mikä voisi olla yliopistotutkinto, joka on minulle se oikea. Myöhäistähän se ei vielä ole.
Ensimmäiset työvuoteni kokeilin monenlaisia työpaikkoja – kioskimyyjästä kokousemäntään. Aina kuitenkin oli jotain töitä tekevälle tarjolla! Nöyrästi kun lähtee kokeilemaan erilaisia työpaikkoja, saattaa yllättyä siitä, mikä onkaan itselleen mieluista. 21-vuotiaana aloitin työskentelyn oppisopimuksella (myynnin ammattitutkinto) ja koin, että oppisopimusopiskeleminen on minulle oikea tapa opiskella. Sain tehdä töitä, opiskella ja pitää kiinni totutusta elämiseni tasosta. Oppiminen ja itsen kehittäminen ovat kuitenkin perusominaisuuksiani, enkä ole oikein koskaan osannut jäädä paikoilleni.
En kadu hetkeäkään, että lähdin kokeilemaan, mitä franchising-yrittäjyys on
Suurimman riskini otin 25-vuotiaana, kun sanoin itseni irti vakituisesta kokoaikaisesta työsuhteesta ja perustin oman yritykseni. Ryhdyin Arnolds-ketjun franchising-yrittäjäksi Tampereella. Työllistin parhaimmillaan 10 henkilöä, ja yritykselläni meni alkuun melko mukavasti. Kokemus oli äärimmäisen opettavainen. Opiskelin yrittäjyysurani aikana yrittäjän ammattitutkinnon oppisopimuksella ja kehityin myös ihmisenä paljon. Valitettavasti markkina- ja elämäntilanteeni kokivat suuria muutoksia ja myin liiketoiminnan pois vajaan 5 vuoden kohdalla ja yritykseni ajoin konkurssiin. Niistä ajoista on vielä vähän ns. oppirahoja maksettavana. Yrittäjyysurani tuli minulle taloudellisesti kalliiksi, mutta oppimisen ja kehittymisen tasolla mittaamattoman arvokkaaksi. En kadu hetkeäkään, että aikoinaan lähdin kokeilemaan, mitä franchising-yrittäjyys on.
Palasin kaupan alalle ja etenin nopeasti esihenkilötehtäviin. Huomasin pitäväni ihmisten tavoitteellisesta johtamisesta. Yrittäjyystaustani vuoksi ymmärsin paljon paremmin erilaisia lukuja sekä olin oppinut konkreettisia toimia, joilla yksikön kannattavuutta pystyi parantamaan. Halusin kehittyä jälleen lisää ja opiskelin työni ohessa kaupan alan esimiehen erikoisammattitutkinnon. Vaihdoin ketjun sisällä yksiköitä ja kaupunkeja tasaisin väliajoin, koska en oikein osannut tyytyä mihinkään, vaan halusin koko ajan enemmän. Lopulta vaihdoin yritystäkin ja vuodesta 2015 olen ollut nykyisen työnantajani palveluksessa. Täälläkin kyllä olen jo kolmannessa yksikössä. Nyt olen työskennellyt tässä samassa yksikössä jo reilut neljä vuotta ja nautin töitteni tekemisestä päivittäin. Uskon aikuistuneeni ja olen oppinut nauttimaan hetkestä, enkä pidä katsettani enää liian kaukana tulevassa. Olen oppinut haastamaan itseäni tässä ja nyt. Toki opiskelin vielä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon työni ohessa. Tällä hetkellä johdan noin 15 henkilön tiimiä, johon olen päässyt etuoikeutetusti itse valitsemaan jokaisen.
Työn ja vapaa-ajan sovittaminen on olennainen osa henkistä hyvinvointia
Työni on mieleistä ja erittäin antoisaa, mutta osaan nauttia myös vapaa-ajastani täysin rinnoin. On tärkeää päästä irtautumaan työstä ja rentoutua. Kodin on oltava turvasatama, jossa saa vapaasti olla oma itsensä ja levätä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja koira, joiden kanssa ajan viettäminen on minulle todella tärkeää. Käymme yhdessä aviomieheni kanssa kuntosalilla useamman kerran viikossa. Kehittymisviettini on ehkä siirtynyt työhaasteista kuntosalille ja treenaankin tavoitteellisesti penkkipunnerrusta valmentajan ohjeistuksessa. Se on aivan erilaista ja hyvää vastapainoa työni antamille haasteille. Matkustelemme myös mahdollisimman paljon mahdollisuuksien rajoissa, koska haluamme kokea ja nähdä maailmaa.
Omasta hyvinvoinnista on pidettävä kiinni elämän joka vaiheessa, myös henkisestä. Fyysinen hyvinvointi usein lisää myös henkisen puolen hyvinvointia, mutta se ei yksistään riitä. Joskus tarvitsen niin sanotun nollauspäivän, jonka vietän kotiasussa hiukset nutturalla hyvän kirjan tai tv-sarjan äärellä – koko päivän. Työn ja vapaa-ajan sovittaminen on siis olennainen osa henkistä hyvinvointia. Vaikka omasta työstään pitäisi kuinka paljon, on siitä osattava irrottautua. Koskaan ei kannata tehdä itsestään korvaamatonta – vaan päinvastoin! Omassa työssäni koen, että mitä tarpeettomampi olen arjen pyörittämisessä, sitä paremmin olen onnistunut omassa työssäni.
Rohkeus kannattaa aina lopulta ja epäonnistumiset on osattava kääntää opettavaisiksi kokemuksiksi
Koen, että olen oppinut erilaisista työpaikoista ja tiimeistä paljon enemmän kuin mikään yksittäinen tutkinto olisi voinut koskaan opettaa. Asiat ovat teoriassa hyvin erilaisia kuin käytännössä. Tärkein neuvoni työelämässä toimimiseen on erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen. Melkein kaikenlaisissa työtehtävissä joutuu kohtaamaan muita ihmisiä tavalla tai toisella ja hyvän ihmistuntemuksen avulla pääsee paljon helpommalla. Tekee töitä sitten tiimin vetäjänä tai tiimin jäsenenä, on toisia osattava aina kunnioittaa sekä tulee ymmärtää, etteivät kaikki ole välttämättä asioista samaa mieltä. Kaikista ei varmastikaan pidä, mutta kaikkien kanssa on opittava tulemaan toimeen. Nostaisin tärkeäksi neuvoksi myös puhumisen. Puhuminen on aina hyvä tapa ratkaista asiat. Ihmisten pitäisi uskaltaa puhua enemmän ja avoimemmin ajatuksistaan ja ehdotuksistaan. Usein monet alun perin pienet asiat olisi ratkaistu jo hyvissä ajoin, jos niistä olisi puhuttu enemmän.
Välillä mietin puuttuvaa yliopistotutkintoa ja katson menneisyyteeni miettien, miksi en aikoinani vain lähtenyt suorittamaan sitä. Nopeasti kuitenkin palaan huomaamaan, että olen rakentanut polkuni hyvin. Vaikkakin matka on ollut erilainen kuin monilla muilla, olen päässyt hyvään asemaan elämässäni, enkä koe tällä hetkellä kaipaavani suuria muutoksia. Elämässä menestymiseen ei ole yhtä ainoaa keinoa, vaan jokaisen on löydettävä omansa. Minusta tuntuu, että tieni epäonnistumisineen on opettanut minusta entistä paremman ihmisen. Rohkeus kannattaa aina lopulta ja epäonnistumiset on osattava kääntää opettavaisiksi kokemuksiksi. Olkaa siis rohkeita, kokeilkaa ja etsikää teille sopiva tie, muuttakaa suuntaa, kun sille tuntuu tai vaikka pysähtykää – se on teidän polkunne, ei kenenkään muun!
Meri Kurtèlius-Kuure
Myymäläpäällikkö
Tokmanni