Sebastianin tarina: Työelämän moniottelua – keskiössä ihmiset ja vaikuttavat prosessit

Salapoliisi, taksikuski, 10-ottelija ja valmentaja

Lapsuuden unelma-ammatteina minulla olivat salapoliisin ja taksikuskin työt. Innoittajina näihin ammatteihin toimivat elokuvat, Aku Ankan Taikaviitta ja toive saada ”isona” hieno auto. Ajan saatossa ja urheiluharrastusten myötä intressit tulevaisuuden työstä kääntyivät hieman toisaalle, mutta ajatus matkasta ja eräänlaisesta kehittävästä ”salapoliisityöstä” säilyi.

Kymmenotteluharrastukseni muututtua teini-iässä yhä intensiivisemmäksi ajatus tulevaisuuden työstä suuntautui siihen, minkälainen opiskelupaikka mahdollistaisi ammattimaisen treenaamisen. Jyväskyläläisenä olin onnekas, sillä kotikaupungissani sijaitsi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, valmentajia ja 10-otteluun soveltuvat harjoitusolosuhteet. Tämä yhtälö olikin riittävä impulssi sille, mihin opintojen ja tulevaisuuden työn kiinnostukseni tulisi ohjautumaan.

Opin tielle – juosten, hypäten ja heittäen

Unelma liikuntatieteiden opiskelusta toteutui, kun lukion ja armeijan jälkeen aloitin ”Liikunnalla” valmennuksen suuntautumisvaihtoehdolla opinnot. Tämä mahdollisti panostamisen urheiluun täysillä – samalla turvaten ammattiin valmistavat opinnot. Oli huikeaa olla samaan aikaan 10-ottelun maajoukkueessa, haastaa omia rajojaan ja opiskella ammattiin, joka yhdistelee teorian ja käytännön teemoja itselle kiinnostavien asioiden polttopisteessä.

Liikunnalta valmistumisen loppuvaiheessa 10-ottelu-ura päättyi, mikä vapautti aikaa ja energiaa laajentaa sivuaineopintoja valmennuksen saralta mm. yhteisöviestintään, journalistiikkaan, aikuiskasvatukseen ja johtamiseen. Liikunnalta saatujen maisterinpaperien rinnalla onkin toisen tutkinnon verran kaikenlaista mielenkiintoista. Opiskeluni yliopistolla ei ole ollut suoraviivainen jana, joka etenee ennakoidun suunnitelman mukaisesti, vaan ennemminkin oppiva ja kehkeytyvä prosessi, jota on ollut mielekästä kulkea – nyt myös alumnina.

Työtä liukuhihnalta johtoryhmiin

Tavoitteellisen urheilemisen ja jatkuvan oppimisen rinnalla on kohdallani kulkenut koko ajan arkinen kosketuspinta työhön ja työelämään. Olen kirjoitellut, opettanut ja valmentanut ”siellä sun täällä”. Opiskelijavaihdossa Englannissa pääsin työskentelemään myös saippuatehtaan liukuhihnalla. Tätä kokemusta kannan kiitollisena mukanani ja pyrin muistuttamaan itseäni siitä, että työn ja uudistumisen realiteetit eivät aina ole sitä ”hypeä” tai yhdessäohjautuvaa teknologista nousukiitoa, mitä seminaarien sykkeessä, pystybaarien innostuksessa tai johtajan monologissa iskostetaan.

Valmistumisen jälkeen työsopimuksissa on lukenut seuraavien organisaatioiden nimet: Jyväskylän yliopisto, Keskisuomalainen, SUL, KIHU, Eläke-Tapiola, Tapiola, LähiTapiola sekä tällä hetkellä Humap. Kaikki työtehtäväni ovat liittyneet tavoitteellisiin oppimisprosesseihin, joissa erilainen joukko ihmisiä on pyrkinyt tekemään jotakin merkityksellistä ja vaikuttavaa. Työroolini ovat vaihdelleet valmennuksen, työhyvinvoinnin, kehittämisen, viestinnän, johtamisen, liiketoiminnan, strategisen muutoksen ja uudistumisen teemoissa. Kaikkiaan erilasia työnimikkeitä, joiden perusteella minulle on palkkaa maksettu, löytyy lähes 30 kappaletta. Eräänlaista työelämän moniottelua tämäkin.

Oppeja ja vapaata aikaa

Mitä olen oppinut? Ihmiset ovat samaan aikaan hyvin samanlaisia, toisaalta jokainen on ainutkertainen. Kaipaamme turvaa, hyväksyntää, uskoa huomiseen ja inspiroivia unelmia. Kaipaamme mielekkyyttä ja kokemusta siitä, että erityislaatuisuutemme synnyttää parhaimmillaan vaikuttavaa yhteistyötä ja palvelua.

Mitä muuta olen oppinut? Valmentaja ja johtaja ovat palvelijoita, joiden tehtävänä on pyrkiä vaikuttamaan niihin edellytyksiin, jotka mahdollistavat kehittymisen ja matkan kohti tavoitteita. Samaan aikaan kun meillä on juridisia ja hallinnollisia johtajia, voimme kukin olla oman työmme johtajia. Hyvällä energialla ja aktiivisella toimintaotteella jokainen työntekijä osallistuu merkittävällä panoksellaan yhteisen työn kehittämiseen ja asiakkaan palveluun.

Yhteisellä kasvun tiellä

Koen vahvasti, että olen kyennyt suurimmassa osassa työtehtäviäni toteuttamaan itseäni. Työskentelen persoonani kautta ja pyrin saamaan yhteyden niihin ihmisiin, joiden kanssa yhteistyötä tehdään. Työni erilaisten organisaatioiden kehittämisen ja johtamisen saralla on äärimmäisen palkitsevaa, mutta toki se vaatii vastapainoa ja palautumista. Perhe, koira, liikunta, ulkoilu ja erilaisiin yllättäviinkin elämänalueisiin tutustuminen ovat tärkeitä elämän teemoja, joiden kautta saan energiaa. Pyrin siihen, että yhteisten tekojemme kautta olemme tekemässä joka päivä parempaa maailmaa – keskustelu, kohtaaminen ja hetki kerrallaan.

Työn ja elämän kokonaisuuksia ihmettelen kirjoittamisen avulla. Kun kiireestä tuli kupla (2009), Viivan alle (2015) ja Elämäni ottelu – urheilijan tien ja työelämän yhteiset pisteet (2020) ovat julkaistut kirjani. Ne kuvaavat omassa ajassaan ja konteksteissaan ilmiöitä, jotka ovat minua kiinnostaneet ja joiden kautta olen pyrkinyt herättämään keskustelua. Suhde aikaan, kohtuullisuuteen ja oppiviin matkoihin ovat kyseisten kirjatarinoiden ydinteemat. Näitä sisältöjä sivuten kirjoittelen ja kyselen myös LinkedInissä ja Twitterissä.

Kohti inhimillistä ja ammatillista kasvua

Kannustan jokaista etsimään (ja toivottavasti löytämään) niitä elämän osa-alueita, jotka todella kiinnostavat. Uskon, että omien vahvuuksiemme ja asioihin liittyvien intohimojen kautta voimme saada yhdessä ihmeitä aikaan. Erilaisuus on voimavara, ja vastuullinen arvopohjaisuus kilpailukykytekijä.

Omalla kohdallani odotan innolla kohta alkavia Business Coaching -opintojani. Koen, että aikaisempien ammatillisten työelämäopintojen jatkumoksi tämä prosessi nivoo yhteen aihepiirejä, joihin uskon ja jotka kiinnostavat. Mielessä on myös pyörinyt uusi kirjaprojekti, jossa yhdistyisi uudella tavalla yhteistyön ja johtajuuden teemat. Aika näyttää, mitä tämän suhteen tapahtuu.

Sebastian Siukonen