Tuulian tarina: oppisopimusten ja työvoimakoulutusten kautta unelmaduuniin

Uratarinani alkaa oikeastaan jo siitä hetkestä, kun painan valkolakin päähäni. Tiesin jo tuolloin, että en halua pyrkiä ammattikorkeaan tai yliopistoon, sillä en ollut mikään hurja lukutoukka. Mitä siis tehdä?

Olin kuullut oppisopimuksista eri aloille. Opiskele itsellesi ammatti samalla kun työskentelet; täydellinen vaihtoehto minulle! Sitten ei tarvinnut kuin löytää kiinnostava ala ja ammatti. Tuohon aikaan minua kiinnosti suuresti autot sekä ihmisten parissa työskentely. Sen vuoksi aloin pohtia autoalaa ja myyjän ammattia. Ei ehkä tavallisin kiinnostuksen kohde parikymppiselle nuorelle naiselle!

Kuin ihmeen kaupalla kuulin tuttavan kautta avoimena olevasta työpaikasta autoliikkeestä. Otettuani yhteyttä toimitusjohtajaan pääsin haastatteluun, ja minut valittiin oppisopimuksella automyyjäksi.

Työskentelin kaiken kaikkiaan noin 12 vuotta samassa työpaikassa. Noilta vuosilta takataskuuni kertyi kaksi eri ammattitutkintoa: myyjän sekä sihteerin tutkinnot. Lisäksi sain tehdä vaihtelevasti erilaisia työtehtäviä kuten myyntiä, markkinointia, sihteeritöitä sekä auton vuokrausta. Vuosien varrella markkinointi alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän ja enemmän, mikä johtikin minut lopulta pois autoalalta kohti unelmiani.

Työttömyys ja turhautuminen

Tie kohti unelma-ammattia oli kivinen. Autoliikkeestä irtisanoutumista seurasi karenssi, jonka johdosta talouteni oli todella tiukilla samalla kun työttömyys kaihersi mieltä. Olin onneksi saanut sivupestin paikallisella radiokanavalla juontajana, mikä piti luovuuteni vireillä ja mieleni iloisempana. Elämästäni puuttui kuitenkin tärkeä pala: kokopäivätyö.

Rustailin useita työhakemuksia – tuloksetta. Aika ajoin mieleeni jo juolahti ajatus siitä, että olisi pitänyt sittenkin opiskella enemmän. Ajattelin, että kaikki työnantajat vaativat koulutustaustaa ja että kunnon koulutuspohjalla olisin varmasti saanut paremmin töitä. Eräänä päivänä rekryilmoituksissa kuitenkin vastaani osui mahdollisuus päästä mukaan työvoimakoulutukseen – ja vieläpä markkinoinnin tehtäviin. Tähän haluan mukaan! Pääsin kuin pääsinkin puoli vuotta kestävään koulutusjaksoon, jonka aikana oli tavoitteena työllistyä. Koulutuksen loputtua muutama tyyppi parinkymmenen harjoittelijan joukosta jäi ilman työpaikkaa. Minä olin yksi heistä.

Edessä oli jälleen työttömyyttä. Tässä vaiheessa hakemusten laatiminen alkoi jo turhauttaa, kun pettymyksiä oli takanani jo useita. Minua hävetti olla työtön. Tunsin itseni täysin nollaksi. Olotilaani ei lainkaan helpottanut ne monet kerrat, joina jäin odottamaan rekrytoijan yhteydenottoa prosessin etenemisestä, sillä yhteydenottoa ei koskaan tullut. Hakija jätettiin tyhjän päälle. Jos satuin joskus pääsemään haastatteluun saakka, en tullut valituksi. Ehkä pahimpia iskuja vyön alle olivat ne kerrat, kun haastattelija soitti ja ilmoitti minun jääneen prosessissa toiseksi. Vaikka minun olisi pitänyt iloita, että olin ollut suuresta hakijamäärästä toisena, silloin se tuntui miltei maailmanlopulta.

Tätä pisintä työttömyysjaksoa kesti reilun vuoden. Sinä aikana tuli lähetettyä jokunen työhakemus.

Pätkäduunit ja uusi työvoimakoulutus

Tuon pisimmän työttömyysjakson jälkeen alkoi tulevaisuuteni näyttää valoisammalta. Pääsin työn syrjään kiinni, ensin markkinointikoordinaattorin tehtävissä, ja työsopimuksen päätyttyä mieheni perheyrityksessä toimistotyössä sekä rengasasentajan tehtävissä. Vaikka tiedostin, että pestit olivat määräaikaisia ja jäisin jälleen työttömäksi, olin saanut lisäenergiaa työnhakuun, enkä luovuttanut ennen kuin olin löytänyt etsimäni.

Pari kolme kuukautta ehdin olla työttömänä, kun vastaan hakuilmoituksissa tuli jälleen uusi työvoimakoulutus. Suhtauduin aluksi hieman skeptisesti ko. ilmoitukseen. Mitä jos en taaskaan työllisty? Mitä jos en pääse edes mukaan koko koulutukseen ja joudun pettymään? Ajatuksissa velloi useita kysymyksiä ja epäilyksiä. Onneksi en antanut niille liikaa valtaa ja lähdin rohkeasti hakemaan mukaan koulutukseen. Loppu on historiaa.

Markkinointiässä

Koulutus pidettiin keväällä 2020, minkä jälkeen sain vakituisen paikan yrityksestä, jossa olin harjoittelussa. Täällä olen edelleen ja tunnen, että olen löytänyt tieni oikeaan paikkaan ja teen juuri minulle oikeanlaista työtä. Vastaan työpaikkani markkinoinnista sekä toimin myyntiassistenttina. Joka päivä on mukava tulla töihin ja minulla on todella hyvä olla.

Toivon, että tarinani antaa uskoa ja valon pilkahdusta tällä hetkellä työttömänä oleville. Aina ei unelmaduuniin vaadita pitkää työkokemusta tai alan tutkintoa. Sinun persoonallasi on erittäin suuri merkitys. Työpaikassa kun kuitenkin ihminen kohtaa ihmisen. Älä epäröi hakea työtä, joka kiinnostaa sinua.

Rekrytoiville yrityksille minulla on antaa vinkki: ettehän jätä ilmoittamatta rekrytointiprosessista. Kaikista epämiellyttävintä työnhakijalle on jäädä odottamaan yhteydenottoa sitä koskaan saamatta. Vastaamatta jättäminen tekee hallaa myös yrityksesi työnantajamielikuvalle, joten hoidattehan rekryprosessin kunnialla maaliin saakka.

Tuulia Erola