Vuokon tarina: Pankkiirista luontoon ja yrittäjäksi – muutosprosessin vaiheet

Uratarina

Tarinaa siitä, miltä minusta tuntui entisessä työssäni, mikä oli muutos, jonka tein ja miltä tuntuu nyt muutoksen toteutuksen jälkeen. Muutos on prosessi, jossa näkyy tietyt vaiheet: kieltäminen, vihastuminen, hyväksyminen, kohti uutta, euforia, uudet löydökset, toiminta balansoituu, merkitys löytyy ja kiitollisuus tapahtuneesta.

Pankkiirista luontoon ja yrittäjäksi -muutosprosessi

Viiden vuoden muutosprosessin lopputulema ja ympyrän sulkeutuminen on nyt koettu ja se antaa toivoa alan vaihtajille. Irtisanoutuminen pitkästä finanssialan urasta kriisitilanteessa ja muutos kohti uutta kantaa jo hedelmää. Minua on kantanut se, että olen ollut avoin ja mennyt kohti uutta itseäni kuunnellen, hakenut apua ja tehnyt tarvittavat toimet, vaikka onkin pelottanut. Olen ymmärtänyt itsensä ohjaamisen, omasta hyvinvoinnista huolehtimisen ja palautumisen tärkeyden.

Mitä otin opikseni

Tutki sisäistä voimaasi ja tutkiskele rehellisesti ja huolella itseäsi ja vahvista itsetuntemustasi! Oletko itsesi paras ystävä ja vastaat siitä, olet oman elämäsi ohjaksissa? Se on ensimmäinen tehtäväsi. Voidaan puhua myös itsensä rakastamisesta, elämänmittaisesta tehtävästä, jota ei voi erottaa työimagosta.

Uskalla unelmoida! Luota itseesi ja näe paras potentiaalisi. Vain sinä asetat rajat itsellesi. Tutki unelmiasi ja parhaita visioita omasta menestystarinastasi. Tutki arvojasi. Mikä on merkityksellistä juuri sinulle? Tutki elämäsi eri osa-alueiden muodostamaa kokonaisuutta ja sovita unelmien palaset yhteen.

Seuraavaksi tee konkreettinen toimintasuunnitelma! Piirrä paperille oma horisonttisi ja stepit kohti parasta visiota. Prosessissa pitää edetä kärsivällisesti ja iloita matkasta. Elämä on nyt.

Ota ulkopuolista apua: käy uravalmentajalla, terapeutilla, sosionomilla tai yritysneuvojalla! Ota ystävän tukea. Mutta kaikista neuvoista huolimatta ja niiden lisäksi luota eniten omaan sisäiseen viisauteesi. Tee päätökset omasta elämästäsi itse. Pidä oma elämänhallintasi. Ethän halua kenenkään ohjailevan elämääsi.

Ole aktiivinen ja etene! Toteuta suunnitelmasi: kouluttaudu uudelleen tai hae uutta työpaikkaa. Hae tarvittavat yhteiskunnalliset ja lakisääteiset tuet. Jos suunnitelmasi on olla hetken tekemättä mitään ja antaa aikaa päätöksenteolle, toteuta se. Tärkeintä on tehdä päätökset ja sen jälkeen toimia niiden mukaisesti.

Kun pääset toteuttamaan uutta vaihetta, anna itsellesi palautumisaikaa. Ota loma, vaikka palkaton. Harkitse nelipäiväistä työviikkoa. Tee realistinen suunnitelma jaksamisesi suhteen. Lopuksi iloitse ja hehkuta onnistumistasi. Sinulla on siihen täysi oikeus.

Jatkossa muutoksessa läpikäyty vaativa tunne voi palautua ja tulla päälle tilanteessa, joka muistuttaa kriisitilanteen aineksia. Kun olet tiedostanut prosessin vaiheet, voit ohittaa tuon tunnetilan ymmärtäen, että tunne, jonka muistijälki herättää nykyhetkessä, ei ole totta. Se on vain kehon muistutus menneestä ja historian havinaa. Onneksi muutossankarit eivät ole historiansa vankeja.

Muutos on prosessi – kohti vuoren huippua

Muutos on prosessi, jossa näkyy tietyt vaiheet: kieltäminen, hyväksyminen, kohti uutta, euforia, uudet löydökset, toiminta balansoituu ja merkitys löytyy. Muutoksessa ihminen järkyttyy ja kieltää ensin tilanteen itseltään. Niin tein minäkin. Kun tiesin lähtölaskennan työpaikasta olevan liipaisimella, halusin kieltää sen ja tein töitä hullun lailla. Aloin voida todella huonosti. Työterveys auttoi. Sain luottamusmiehen tukea. Koin olevani yksin asiani kanssa. Tunnetila oli vihan, järkytyksen ja ahdistuksen sekainen.

Samalla nosti kuitenkin päätään tilanteen hyväksyminen. Olin ollut tietoinen toimialan riskeistä sekä etenevästä pudotuspelistä jo pidemmän aikaa ja alkanut prosessoida tulevaisuuttani mielessäni. Olen hyvin nopea reagoimaan ja toimimaan tarvittaessa, kun olen analysoinut vaihtoehdot. Päätin irtisanoutua itse ja lähteä kohti uutta: alanvaihtoon.

Sisäinen tuska vei kohti muutosta

Viimeiset vuodet pankkiirina koin, että ympärillä leijui käsin kosketeltavasti paineita seuraavista YT- neuvotteluista ja se vaikutti työpaikan ilmapiiriin todella heikentävästi. Se toi epävarmuutta ja arvaamattomuutta. Tiedostin tulevaisuudenkuvan realistisesti. Pankki- ja vakuutusalalta oli häviämässä jopa yli puolet työpaikoista, kun älytekniikka ja robotit valtaavat alaa ja myös lainsäädännön suuret muutokset muuttavat työn luonnetta rahoitusalalla. Pitkäkestoinen kokemus huonosta ilmapiiristä kypsytti tunteen, että aloin itse kaivata muutosta sen sijaan, että pidän kiinni vanhasta ja taistelen työpaikastani.

Keräsin kaiken rohkeuteni ja päätin kavuta muutoksessa vuoren huipulle ja kääntää kiven kerrallaan. Kesällä, jolloin hiki valui kirjaimellisesti monesta syystä, päätin ottaa liiton uravalmennusta. Ympärillä oli YT-neuvotteluita sekä omassa että muissa pankeissa. Sain luottamusmieheltä askelmerkit, miten prosessi etenee. Pidin kiinni oikeuksistani ja tein omat velvoitteeni työnantajalle. Otin työterveydestä ajan psykologin tapaamiseen ja sosionomille.

Sisäinen ohjaus muutoksen läpiviemisessä

Tein valinnat itseäni kuunnellen. Irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan ensin liikuntaa ja yrittäjyyttä. Sen jälkeen luontoalan perustutkintoa, yrittäjyyttä, palvelumuotoilua ja tuotteistamista. Tein töitä osuuskunnan työntekijänä opiskelujen rinnalla. Se oli hyvä, koska minua ei katsottu yrittäjäksi.

Olin pidempään hoitanut sivutyönä hyvinvointi- ja liikuntapiiriä, joten aloin konkreettisesti kehittää tätä oljenkorttani: työhyvinvointiohjelmaa. Luin strategisesta hyvinvoinnista ja kävin yrityskurssin. Kouluttauduin yhä lisää. Ylläpidin taitoani Asahi-ohjaajana ja kävin ohjaajakurssit, joita tehostin Trainer4You Personal Trainer -koulutuksella. Jatkoin ympäristö- ja luontoalan tutkinto-opiskelulla, jossa kestävä kehitys oli keskiössä. Uhrauksena alanvaihdolle oli taloudellisen turvan menettäminen. Sain talouteni niukasti hallintaan vuokraamalla asuntoani eteenpäin sekä vaihtamalla autoni halvempaan. Lähdin vaihtamaan lääniä pääkaupunkiseudulle saadessani töitä Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssi-projektista. Hiilipörssityö vei lopullisesti merkitystyöhön: ilmastonmuutosta ja luontokatoa hillitsemään yrityksiä aktivoiden.

Yrityksen Visoko Oy perustaminen

Tänä päivänä olen yrityksen Visoko Oy perustaja ja kestävän kasvun yrityskonsultaation sekä laatumerkin saaneiden luontoperustaisten työhyvinvointipalvelujen valmentaja. Erikoistun myös digitaalisen kurssialustan ja monikanavaisuuden avulla viemään eteenpäin konsultaatiota ja valmennuksia. Tähän päästäkseni olen lähtenyt rohkeasti muutokseen, opiskellut uutta ja ollut avoin verkostoitumaan. Tällä hetkellä olen mukana kolmessa kehitysprojektissa. Ne liittyvät tulevaisuusmenetelmä Delfoin viemiseen liike-elämään, yhteisluovien prosessien avulla kehittämiseen ja kestävän kasvun edistämiseen yritysten apuna. Olen saanut rahoitusta ELY-keskukselta (yrityksen kehittämisavustus) ja Business Finlandilta (Innovaatioseteli). Tätä varten olen tehnyt pari viimeistä vuotta ahkeraa liiketoimintasuunnitelman hiomista ja palvelumallin tuotteistamista. Nyt saan kehittää kolmen yrityksen kanssa tuote-palvelukokonaisuuttani markkinoille.

Kun tunnistaa ja tiedostaa muutosprosessin vaiheet, oppii reagoimaan eri vaiheissa. Ensimmäinen muutos ravisuttaa. Lopulta muutoksissa perusta ei enää murene ja ihminen osaa jo ennakoida ja varautua. Olen todella kiitollinen kaikesta kokemastani ja ihmisistä, jotka auttoivat tähän muutokseen – niin hyvässä kuin pahassa. Opin matkan varrella, että organisaatioiden sisäisissä kulttuureissa on hyvää ja pahaa, ja se kaikki vahvisti tahtotilaa kohti itsenäistä yrittäjyyttä.

En olisi tässä nyt, enkä sama ihminen kuin tänään, ilman vaikeitakin kokemuksiani.

Vuokko Isokorpi