Hammaslääkäriksi painostuksesta huolimatta – ja Ouluun vahvasta omasta halusta

Blogg

”Etelässä tuntuu kuin olisi vain kaksi vuodenaikaa ja puolet vuodesta syksyä”, Otto tiivistää. Niin, kunnon talvi. Sitä Otto perheineen kaipasi asuessaan Etelä-Suomessa. Otolla on runsaasti kokemusta talvista eri puolilla Suomea, sillä hän on asunut muun muassa Helsingissä, Kuopiossa, Imatralla, Seinäjoella ja viimeisimpänä Kotkassa. Kun Kotkassa pääsi hiihtämään hyvällä tuurilla kerran viidessä vuodessa, uudet maisemat alkoivat houkutella eikä muuttoauton nokan suunnasta tullut perheen kanssa erimielisyyksiä. Ouluun Otto perheineen asettui pari vuotta sitten.

Otto---Hero.jpg

Kaupunki oli hammaslääkärinä työskentelevälle Otolle ja hänen puolisolleen tuttu paikka jo opiskeluajoilta – ehtipä heidän vanhempi lapsensa syntyäkin siellä ennen kierrosta etelämmässä Suomessa. 

Uusi koti löytyi rintamamiestalosta Oulun keskustan kupeesta, Karjasillalta. Luonnon ympäröimä asuinalue vanhoine rakennuksineen on ihanan idyllinen, ja välillä tuntuu uskomattomalta, että kotoa keskustaan kävelee tai pyöräilee aivan hujauksessa. 

”Lasten harrastusmahdollisuudet ovat täällä ihan eri luokkaa kuin vaikkapa Kotkassa. Meillä tykätään tosi paljon hiihtämisestä ja luistelemisesta, jäähalli on lähellä kotia ja laskettelemaankin pääsee näppärästi. Myös kulttuuritarjonta on kohdillaan. Esimerkiksi Oulun Musiikkikeskuksen upeisiin konsertteihin on meiltä ihan lyhyt matka.”

Karjasilta on Oton mielestä mukavan yhteisöllinen alue, jossa naapurit pitävät toisistaan huolta. Lasten kaveritkin asuvat lähellä, ja omalla pihalla on tilaa hyöriä ja telmiä isommallakin porukalla. 

”Monet viihtyvät uusilla asuinalueilla, ja se on hyvä. Henkilökohtainen helvettini olisi kuitenkin elää jossain vuonna 2015 valmistuneessa betonilähiössä, jonka lähellä ei ole yhtään luontoa eikä edes puistoa.”

Rintamamiestalon omistajana Oton ei tarvitse miettiä, mitä vapaa-ajallaan tekisi. Vanha talo on elämäntapa, joten kotia on tullut remontoitua enemmän tai vähemmän koko ajan muutosta lähtien. 

Ja kun jotain saa valmiiksi, seuraava urakka on jo vasaran heilautusta vaille valmiina alkamaan. Talon ulkoremontti on juuri tullut valmiiksi, ja heti seuraavaksi kyytiä saavat keittiö, portaat, seinät sekä lattiat. Apuja ja neuvoja projektiin löytyy onneksi läheltä, siitä pitävät huolen Oton appi sekä perheen naapuri, joka on ammatiltaan rakennusmies.

”Toiset oppivat kirjoista, toiset virheistä. Minä opin jälkimmäisistä.”

Otto on hammaslääkäri jo kolmannessa polvessa, ja molemmat hänen siskonsakin ovat päätyneet samoihin töihin. 

”Painostusta tälle alalle ei kotoa tullut – oikeastaan päinvastoin. Kun hain opiskelemaan, kotona patisteltiin miettimään, enkö mieluummin voisi keksiä jotain ihan muuta.”

Kuten remontoinnissa myös hammaslääkärin työssä Ottoa viehättää mahdollisuus nähdä heti omien käsiensä työn tulokset.

”Onhan tämä aika vahvasti käsityöläisammatti.”

Jos Otolla perheineen tulisi jossain vaiheessa eteen muutto pois Oulusta, suuntavaihtoehtoja ei olisi kuin yksi: pohjoinen. 

”Kun lapinhulluus on päässyt iskemään, siitä on hankala päästä irti. Enkä kyllä haluaisikaan.”

Koko perhe nauttii reissuista lappiin, ja niitä he tekevätkin usein. Pohjoiseen vetävät sukulaisten lisäksi ulkoilumahdollisuudet sekä Oton metsästysharrastus.

”On upeaa päästä umpimetsään, sinne koskemattomaan luontoon, jossa kukaan ihminen ei ole välttämättä käynyt 80 vuoteen.”

Luonnosta ja sen kauneudesta Otto pääsee nauttimaan usein myös työnsä ansiosta, sillä hän ajelee kerran viikossa töihin hammasklinikan vastaanotolle Kuusamoon. Räiskyvän ruskan, tykkylumien ja upeiden auringonnousujen ihailu on ajomatkojen luksusta.

”Ja kun perille pääsee, klinikan parkkipaikalla voi nähdä vaikka poron. Onhan tämä alue sellainen taikamaailma, jota on varmasti vaikea edes kuvitella, jos sitä ei ole itse kokenut. Täällä on kaikkea, mitä ihminen voi toivoa.”