Uutta elämää Group uusissa tiloissa

Uutinen
mikkeli-group2.jpg

Uutta elämää Group on elokuussa muuttanut uusiin tiloihin osoitteeseen Raviradantie 8-10. Uudet yhtenäiset ja riittävän isot tilat mahdollistavat sen, että kaikki toiminnot kierrätetyn tavaran vastaanottoa ja logistiikkaa lukuun ottamatta ovat nyt saman katon alla.

Syksyn aikana toiminnot ovat hakeneet paikkaansa ja jo tässä vaiheessa on selvää, että tilat palvelevat hienosti niin kierrätys- kuin työllistämispalveluitamme. Tilat ovat siistit ja ajanmukaiset sekä mahdollistavat eri toiminnallisuuksia ja palveluita.

Uutena palveluna ja työmahdollisuutena meillä on syyskuussa avautunut Kahvila Uutta elämää. Kahvilan kautta vuokrataan myös eri kokoisia kokoustiloja (mm. 100 hlön auditorio) sekä toteutetaan kokouksiin kahvituksia asiakkaiden toiveiden mukaan.

Meillä työntekijät tulevat osaksi mukavaa työyhteisöä ja sen kannustavaa ilmapiiriä. Työntekijämme pääsevät tekemään monipuolisia ja osaamista vastaavia työtehtäviä viihtyisissä ja toimivissa tiloissa. Työtehtäviin saa hyvän perehdytyksen ja tarvittaessa tukea mm. elämänhallintaan liittyvissä asioissa, koulutukseen hakeutumisessa tai työllistymisessä eteenpäin. Avoimet työ- ja työtoimintapaikkamme löytyvät osoitteesta www.uuttaelamaa.fi.

Uutta elämää Group on vastuullinen kierrätyksen, kiertotalouden ja työelämän osaaja. Päätoimintoja ovat kierrätystuotteisiin ja -palveluihin sekä työllistämistoimintaan liittyvät palvelut. Uutta elämää Groupin taustalla toimii yleishyödyllinen yhdistys Mikkelin Toimintakeskus ry.

www.uuttaelamaa.fi (sivut ovat uudistumassa lähiaikoina)