Sirpa Jokinen muokkasi työelämänsä työkyvylleen sopivaksi sairastumisen jälkeen – "Jokainen on oman jaksamisensa paras asiantuntija"

Uutinen

Monissa eri ammateissa toimiva Sirpa Jokinen uskoo, että ihminen osaa tehdä mitä tahansa, jos hän vain tarpeeksi haluaa. Joskus eteen saattaa tulla kuitenkin tilanne, jossa kyky tehdä työtä ei ole itsestäänselvyys. Näin on käynyt myös Jokiselle, jonka mukaan tällaisessa tilanteessa on tärkeää omien rajojensa tunnistaminen, rohkeus puhua tilanteestaan ja ympärillä olevien ihmisten ymmärtävä suhtautuminen.

Sirpa Jokinen

Saarijärveläisen Sirpa Jokisen (kuvassa) koulutus- ja työhistoria on vähintään yhtä vivahteikas kuin elämän onnistumiset ja haasteet käsittävä haastattelutuokiomme lokakuisena aamuna. 55-vuotias Jokinen on suorittanut keittäjän, myyjän, ravitsemusteknikon ja jalkahoitajan tutkinnot. Hänelle on kertynyt työhistoriaa esimerkiksi kahvila-, vaate-, huoltoasema- ja keittiömyyjän, ravitsemuspalvelun esihenkilön ja leipomokonsulentin tehtävistä. Hän on tehnyt useita töitä myös samanaikaisesti.

– Olen koko ikäni hakenut erilaisia työmahdollisuuksia ja tykännyt siitä, että voin tehdä monenlaisia töitä. Olen sitä mieltä, että kuka tahansa osaa tehdä mitä tahansa, jos vain haluaa, Jokinen kertoo.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Jokisella oli edessä kuitenkin pysähtymisen paikka.

– Olin käynyt neljä vuotta Jyväskylässä tekemässä keittiömyyjän töitä, ja sen ohella toimin leipomokonsulenttina. Myyntityö oli melko rankkaa, ja henkilökohtaisessakin elämässä oli siihen aikaan haasteita. Näiden syiden vuoksi sairastuin työuupumukseen, hän kuvaa.

Harrastuksesta uusi ammatti

Työuupumuksesta parantumisen jälkeen TE-toimisto tarjosi Sirpa Jokiselle ammatinvalintapsykologin palveluita. Jokinen oli suunnitellut, että hakee töitä ravitsemusalalta, koska ala oli hänelle entuudestaan tuttu. Psykologin kanssa käydyissä keskusteluissa hän sai kuitenkin uudenlaisen idean.

– Ajatus jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittamisesta syntyi harrastuneisuudestani. Olin hankkinut jalkojenhoitokoneen, jolla olin hoitanut ystävieni ja perheenjäsenteni jalkoja. Siihen aikaan alan ammattitutkinnon opiskeluun oli pääsyvaatimuksena lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava hoitoalan koulutus, mutta minulla ei ollut sellaista koulutustaustaa. Ammatinvalintapsykologin avustuksella kuitenkin selvisi, että ravitsemustiedon osaaminen, jonka olin hankkinut nykyisin ammattikorkeakoulututkintoa vastaavassa ravitsemusteknikon koulutuksessa, täytti tämän kriteerin. Pääsin lopulta suorittamaan jalkojenhoidon ammattitutkintoa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiaan Jämsään, Jokinen muistelee.

Opiskeluun kuuluvan harjoittelun hän suoritti Kunnon Syke -nimisessä fysikaalisessa hoitolaitoksessa, jossa oli tarve vakituiselle, osa-aikaiselle työntekijälle.

– Sanoin esihenkilölleni, että "Palkkaa minut. En ole vielä valmistunut, mutta voin työskennellä toisen jalkahoitajan rinnalla". Pääsin töihin, ja työskentelin kyseisellä työnantajalla vuosien 2012–2019 välisen ajan. Tämän ohella toimin henkilökohtaisena avustajana ja leipomokonsulenttina.

Aivoverenvuoto laittoi suunnitelmat uusiksi

Vuonna 2019 fysikaalisen hoitolaitoksen omistaja ehdotti Sirpa Jokiselle lähihoitajaksi opiskelemista, jotta Jokinen pääsisi Valviran rekisteriin ja voisi ottaa vastaan myös asiakkaita, jotka hankkivat fysikaalista hoitoa palvelusetelillä.

– Vastasin, että en minä kyllä nyt jaksa. Olen jälkeenpäin miettinyt, mahtoiko tuolloin ilmennyt ajoittainen ja selittämätön väsymyksen tunne olla ensimmäisiä merkkejä tulevasta, Jokinen kertoo.

Jokisen työt päättyivät fysikaalisessa hoitolaitoksessa, ja hän jatkoi työelämässä normaaliin tapaan päivittäistavarakaupan kassalla. Tulevaisuudensuunnitelmissa oli myös oman jalkahoitolan perustaminen.

Helmikuussa 2020 suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, koska Jokinen sai aivoverenvuodon. Edessä oli kolmen kuukauden sairausloma, jonka aikana toipuminen lähti hyvin käyntiin. Jokin tuntui silti olevan pielessä.

– Tunsin syyllisyyttä siitä, että vaikka en ollut halvaantunut ja puhekin luisti normaalisti, mieli tuntui masentuvan. Puhuin asiasta lääkärille, joka kertoi, että kuntoutus on myös tällaisia tilanteita varten, ja kirjoitti lähetteen. Kävin kuntoutukseen liittyvissä ryhmätapaamisissa kolme kertaa, ja koin kuntoutuksen hyväksi ratkaisuksi. Ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana myös puolisoni. Pidin hienona asiana sitä, että läheiset huomioidaan, koska toisinaan sairastuneen ympärillä olevat ihmiset saattavat kärsiä jopa enemmän kuin sairastunut itse, Jokinen kiittelee ja toteaa, että väsymys ja mielialan vaihtelut vaivaavat häntä yhä satunnaisesti, mutta silti hän kokee itsensä edelleen peruspositiiviseksi ihmiseksi.

Ajatuksia työkyvyn ja terveyden ylläpidosta

Sirpa Jokinen suosittelee kuntoutukseen hakeutumista ihmisille, jotka kohtaavat samankaltaisia haasteita työkyvyssään kuin hän on itse kokenut. Millaisia muita vinkkejä hänellä on työkyvyn ja terveyden ylläpitoon?

– Olen ymmärtänyt, että tarvittaessa täytyy osata sanoa myös ei. En rehki liikaa, enkä joka kerta jousta ulkoisten vaatimusten paineessa. Mielenterveyteen liittyvien ongelmien osalta olen todennut, että puhuminen on usein avain ongelmien purkamiseen. Itse olen puhunut tuntemuksistani paljon perheenjäsenilleni, ja se on tuntunut merkitykselliseltä. Työkykyyn liittyvistä haasteista kannattaa kertoa rehellisesti myös työyhteisössä. Tiedän, että pelot nostavat helposti päätään. Siksi onkin tärkeää, ettei jää ajatustensa kanssa yksin. Lisäksi on hyvä pyrkiä elämään mahdollisimman samanlaista elämää kuin ennenkin.

Jokisen mielestä aivoverenvuotopotilaiden hoidossa on kehitettävää.

– Olin sairaalassa hyvässä hoidossa kymmenen vuorokautta, mutta sen jälkeen olin periaatteessa oman onneni nojassa. Mielestäni olisi tärkeää, että sairastuneen oman asuinalueen terveydenhuoltoon kulkisi tieto henkilön sairaudesta. Sieltä häneen voitaisiin olla yhteydessä sairaalajakson jälkeen mahdollisten jälkitutkimusten osalta ja tiedustella, miten sairastunut pärjää arjessa ja millainen hänen terveydentilansa on. Lisäksi toivoisin, että tietoa jaettaisiin enemmän esimerkiksi Aivoliiton järjestämästä vertaistukitoiminnasta.

Jokinen kannustaa työnantajia joustavuuteen, jos työntekijä toivoo esimerkiksi lyhyempää työaikaa tai räätälöityjä työtehtäviä heikentyneen työkyvyn vuoksi. Tällaiset toimet voivat tehdä mahdolliseksi henkilön pysymisen työelämässä. Ne voivat myös edistää toipumista siten, etteivät uudet järjestelyt jää välttämättä pysyviksi, vaan entisiin työskentelykäytäntöihin voidaan palata sitä mukaa, kun työkyky palautuu. Jokinen muistuttaa myös, etteivät vammat tai sairaudet välttämättä näy aina ulospäin. Näissä tilanteissa työnantajan on syytä luottaa siihen, että työkykyyn liittyviä haasteita kohdannut henkilö on oman jaksamisensa paras asiantuntija.

Rohkeus kokeilla uutta voi avata uusia mahdollisuuksia

Sirpa Jokinen oli sairastumisensa jälkeen vielä jonkin aikaa päivittäistavarakaupassa töissä, mutta lopetti työskentelyn siellä melko pian, koska työympäristön meteli ja kirkas valaistus rasittivat häntä liikaa. Nykyisin Jokinen työskentelee tehtävissä, jotka soveltuvat hänen työkyvylleen paremmin. Hän toimii kevytyrittäjänä omassa jalkahoitolassaan Saarijärven keskustassa. Kesät ovat jalkahoitotyössä hiljaisempaa aikaa, ja kuin tilauksesta hän on saanut mahdollisuuden työskennellä kesäisin Saarijärvellä sijaitsevassa Puuhapuisto Veijarissa. Jokisen tehtäviin kuuluvat grilli- ja kahvilatoiminnan ylläpito ja kehittäminen sekä kesätyöntekijöiden ohjaaminen. Hän toimii edelleen myös henkilökohtaisena avustajana.

Millainen merkitys työllä on Sirpa Jokiselle?

– Ajattelen niin, että kun uskaltaa kokeilla jotain uutta, se voi avata mahdollisuuksia – muuallakin kuin työelämässä. Työ on minulle muutakin kuin palkan tienaamista, esimerkiksi ihmisten kohtaamista, vapaa-ajallaan muun muassa miniatyyritöitä, omakotitalon hoitoa, liikuntaa ja ystävien tapaamista harrastava Jokinen toteaa.

Kuva: Amalia Jokinen

Lue lisää